sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Riisuttu nainen

Joyce Carol Oates: Blondi

Tyttö, filmitähti, huora, nainen, rakastunut, epävarma, isätön, palvottu, haluttu, vaalea näyttelijä.

Marilyn.
Miss Golden Dreams
Blondi vyöryttää lukijan mieleen lähes tuhannen sivun verran erään naisen elämää. Se on erittäin intensiivinen lukukokemus: kirjaa oli vaikea laskea käsistään ja kuitenkin sen luettuaan teokseen ei tee enää mieli koskea. Kerta riitti, mutta se oli vaivan arvoista -suorastaan hypnoottinen matka. Kirjassa ei ole sanaakaan liikaa ja omaperäinen kerronta tukee tarinaa täydellisesti.

Blondi perustuu Marilyn Monroen elämään, mutta se ei ole elämäkerta vaan fiktiota. Osa tapahtumista on täysin kuvitteellisia, osalla on todellisuuspohjansa. Jotkin henkilöt esiintyvät omilla nimillään, toiset kutsumanimillä, joista ei voi erehtyä -esimerkiksi "Presidentti". Tästä(kin) huolimatta tarinan uskottavuuskerroin on täysi kymppi, tai peräti viisitoista. Blondi sukeltaa jonnekin niin syvälle päähenkilön ihon alle ja sielun syvyyksiin, että sitä voi vain yrittää pukea sanoiksi. Se on fiktion muotoon puettua realismia, tarina jonka ei haluaisi olevan totta millään tavalla. Mutta se on, sen on pakko olla...

Mutta sinä et voi kiivetä muurin yli, sillä et olet tarpeeksi vahva; tytöt eivät ole tarpeeksi vahvoja: tytöt eivät ole tarpeeksi isoja; sinun vartalosi on hauras ja helposti särkyvä kuin nukella; sinun vartalosi nuken vartalo, tarkoitettu muiden ihailtavaksi ja hyväiltäväksi; sinun vartalosi on tarkoitettu muiden käyttöön käyttöön, ei sinun omaan käyttöösi; sinun vartalosi on mehukas hedelmä muiden purtavaksi ja nautittavaksi; sinun vartalosi on muita varten, ei sinua.

Kirjailija Joyce Carol Oates oli minulle aivan uusi tuttavuus. Blondin perusteella saatan palata joskus hänen tuotantonsa pariin, ainakin valinnanvaraa on, sillä kirjailijalta on julkaistu valtava määrä teoksia, suorastaan käsittämättömän paljon.

Blondista voisi kirjoittaa lauseita toisen perään, eikä kuitenkaan tulisi sanoneeksi tarpeeksi.
Lue ja koe se itse!

Niinalle kiitos kirjan lainasta. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.