sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Ilvestyttö punatukkainen

Kristiina Vuori: Näkijän tytär

Keskiaika tuo ensimmäisenä historian opinnoista mieleeni Pähkinäsaaren rauhan, sekä ne kaikki tieteelliset uudistukset joiden perusteella eurooppalainen ihminen eteni kohti nykyaikaa kirkontornien varjossa. Pimeä keskiaika, unohtakaa se, kyseessä on vain renesanssiajan antiikinihannoijien kehittämä propaganda! Suomessa keskiaika tarkoittaa mielenkiintoista ajanjaksoa idän ja lännen sekä kirkon ja pakanuuden välissä. Ja tähän aikaan sijoittuu punatukkaisen Eiran tarina:
Kirja on juuri sitä mitä se kansikuvan perusteella lupaa: naisille suunnattua viihdettä, jotain mitä voi huoletta ottaa rantalukemiseksi tai piristämään sateista päivää. Näkijän tyttäressä on romantiikkaa (Eiran pää tuntui olevan erillään kaikesta siitä siveettömyydestä, joka tapahtui hänen kaulansa alapuolella), juonittelua (Rouva Ursula oli mestari penkomaan ihmisten mieliä ja löytämään niihin haudattuja salaisuuksia) sekä muinaisia tapoja (Kiuas oli lämmitetty ukkosen kaatamalla puulla, vesisaavin ja -kiulun pohjalla kiilteli pronssia maksuna saunanhaltijalle ja vastakin oli tehy pyhästä lepästä.) yhteensä viiden ja puolensadan sivun verran.

Eira on ylhäisen naisen tytär, mutta äpärä. Isänpuoleisen (pakana)ilvessuvun parantamisen ja näkemisen lahjat eivät miellytä kaikkia, jotka yrittävät elää kirkon oppien mukaan. Ja kun juonisoppaan lisätään kaksi miestä, toinen liian läheinen sukulainen ja toinen unien ilvespoika, on tuloksena historiallinen hattara. Ei niin keveä ja pumpulimainen sokerihöttö kuin edellinen hattarani, pikemminkin pihkantuoksuinen ja hunajaisen makea rapea keksi.

Näkijän tyttären alku on erittäin vahva. Luin ensimmäiset noin sata sivua suorastaan ahmaisemalla, mutta sitten meno tyssäsi ja kirja unohtui muutamaksi päiväksi pöydälle. Jopa kesken SM-Liigan pudotuspelien lukemattomuus on minulle perin merkillistä. Jotain tarinassa kuitenkin muuttui loistavan alun jälkeen, eivätkä tapahtumat vyöryneet eteenpäin yhtä vastustamattomasti. Sitkeä lukeminen palkittiin kuitenkin lopussa, mikä nosti kerronnan takaisin alun tasolle. Pidin loppuratkaisusta, mikä sopi hyvin tarinaan ja jälkifiiliksenä tästä jäi sellainen hieman hapokkaan, mutta makeana kuplivan siman maku. 

Kirjailija Kristiina Vuori on tehnyt taustatyönsä erittäin hyvin ja tuntee maailman, missä hänen hahmonsa elävät. Tekstiä elävöittävät monet aikakauden paikannimet ja termit, joiden selityksiä löytyy kirjan lopusta. Bongasin joukosta sellaisia, jotka nykypäivänä tunnetaan sukuniminä: Soini, Orpana, Lauttia. Termien käytössä oli myös pieni, outo, haitta. Ihmettelin lukiessani, miksi erilaiset rakennukset ja pihapiirit eivät avautuneet mieleeni niin elävinä kuin luonnonmaisemat, esimerkiksi kuusen alla nuotion ääressä vietetyt yöt tai järvenrannat. Hetken mietittyäni ymmärsin syyksi sen, etten  tunne entuudestaan keskiajan rakennuksia niin hyvin että pystyisin tietämään mitä kirjassa tarkalleenottaen kuvaillaan, eikä mieleni tehnyt kuvatun tilalle kunnollista vaihtoehtoa, joten kuva jäi sumuiseksi. Jännä juttu.

En kuitenkaan pidä mahdottomana ajatusta, että lukisin Kristiina Vuoren seuraavan kirjan.

Bonusta kirjaan liitetystä kirjanmerkki -nyöristä, se säästää aina lukijlata vaivan etsiä jokin epämääräinen paperinpala tai postikortti kirjan väliin. Onkohan nyörille olemassa jokin virallinen nimi?


2 kommenttia:

  1. Olipa hyvä kuvaus hyvästä kirjasta!

    Mulla meinas jääädä koko kirja kirjaston hyllyyn houkuttelevasta nimestä huolimatta, kun tuo kansikuva oli aika erikoinen: Mallinainen näytti olevan 2010-luvulta meikkeineen, vaikka puku heijasteli historiaa. Odotin kannen kuvan perusteella jotain Harlequin-tyylistä mössöä, mutta onneksi takakannen teksti sai voittamaan ennakkoluuloni. Kirja oli positiivinen lukukokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi!
      Ihmettelin itsekin kansikuvatytön stailausta ja seuraava kirja näyttää jatkavan samalla linjalla! :D http://www.tammi.fi/kirjat/-/product/no/9789513170844

      Poista

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.