maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kartanossa kummittelee

Elisabet Aho: Valkea kuin uni

Siitä on jo vuosia, kun kävin Urajärven kartanossa. Muistan kauniin pihapiirin, järven sekä puiston temppelikopioineen. Hugo-herran. Kummituksestakin oli puhetta. Uskoisin käyneeni myös sisällä kartanossa, en kuitenkaan saa enää mieleeni millaista siellä oli... Kartanossa on tehty viimevuosina kunnostustöitä ja se avataan yleisölle jälleen kesällä 2013. Ainakin yhdeksi lomapäiväksi on siis jo suunnitelma valmiina,  mistä kiitos kuuluu myös Elisabet Ahon kirjoille. Olen aiemmin lukenut Kartanon tiellä -romaanin, missä kuvataan Urajärven suutariperheen elämää. Valkea kuin uni kertoo ajasta ennen sitä mutta kartanon väen silmin, suutariperheen piipahtaessa mukana muutamilla sivuilla.
Eletään 1800-luvun loppupuoliskoa. Urajärven kartanono nuori isäntä Axel von Heideman palaa vuosien jälkeen kotiseudulleen ja ottaa pian vaimokseen nuoren Sofia-neidon. Avioliitto on tuhoon tuomittu. Kun puolisot eivät saa toisiltaan sitä, mitä kaipaavat tai ylipäätään mitä elämältä haluavat tai siitä ymmärtävät, hakevat he lohtua palvelusväeltä, kumpikin omalla tavallaan. Ja kun kartanon rouvan, kauniin Sofian, mieli heikkenee lopullisesti tragedian myötä, katoaa piikatytön elämästä ainoa ystävänlainen ihminen Urajärvellä. Axel ei kuitenkaan jää yksin ja löytää viimein onnensa, kartano viimeiset omistajansa Hugon ja Lilyn.

Hilda nousi vuoteelta ja suoristi esillinansa. Hän käveli ikkunapöydälle ja otti käteensä vihreän lasipullon. Hilda avasi pullon varovasti, kallisti ja pirskotti pisaran käsivarrelleen. Sitten hän kallisti uudelleen, ohjasi valtimolle. Nyt hänessä oli kauniin Sofian tuoksu, se sykki iholla tärkättyjen hihansuiden alla.
Hilda peitteli rouvan ja lähti hiljaa huoneesta. Tuoksu seurasi häntä kaikkialla. Kuin hän olisi kaiken aikaa ollut liki kaunista Sofiaa.

Valkea kuin uni kertoo tarinaa kartanon naisten kautta. Kaunis Sofia, Hilda -piika sekä talousmamselli Johanna kokevat elämän kovin eri tavoin. Mieleltään järkkyneen Sofian kokemuksissa kirjailija on varmasti ottanut eniten vapauksia tarinankerronnassa, ja tehnyt sen erittäin onnistuneesti. Oli totuus mikä tahansa, Sofia on kirjan uskottavin ja mieleenpainuvin hahmo. Hänen myös kerrotaan yhä kummittelevan kartanossa. Hildan ja Johannan osuudet toimivat myös ja kerronnasa välittyy 1800-luvun ajankuva tapoineen, sanoineen.

Mukava ja toimiva historiallinen romaani on aina ilo lukea. Valkea kuin uni ei kerro kuninkaista tai sankareista, se päästää lukijan lähelle jokapäiväistä elämää iloineen ja suruineen. Plussaa annan myös tutusta tapahtumapaikasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.