sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

"Pelicans -huivi"

Neulepäivitysten suhteen onkin ollut viime aikoina hieman hiljaisempaa, lätkäkauden huipennuksen tapahtumat ja kirjat vain ovat onnistuneet ajamaan kaikenlaisen kutomisen edelle. Sen lisäksi innostuin jo väsäämään jotain pukinkonttiin -näistä on luvassa kuvia kenties aaton jälkeen, pidetään lahjansaajat toistaiseksi jännityksessä.

Joku pitää olohuoneen pöydällä TV-ohjelmaa tai kirjoja, minulla siinä on satunnaisten eväiden lisäksi yksi lähes valmis villapaita (tästä on tullut ikuisuusprojekti) sekä kaksi keskeneräistä työtä... Jotain sentään olen saanut valmiiksi:
Novita Syksy 2012, suunnittelija Marja Kääriäinen. Lanka: Rose. 
Raidat lähikuvassa.
Huivi on neulottu lyhyellä pyöröpuikolla, eli se on käytännössä yksi pitkä putki. Ratkaisu sopii hyvin raitaiseen siksak-kuvioon, sillä ei tarvitse miettiä mitä tekee nurjan puolen langanpätkillä -ne kun jäävät joka tapauksessa piiloon. Aikaisempaa kokokemusta siksakin teosta ei ollut, mutta se on erittäin helppo, joten aloittevankin neulojan kanttaa kokeilla sitä. Parhaiten neulos pääsee oikeuksiinsa kun sillä tekee erivärisiä raitoja. Huivin valkoinen keskiosa on samaa kuviota, mutta siinä erottuvat ainoastaan kuvion keskellä kulkevat "pystyjuovat".

Aivan oikeaa turkoosia väriä tässä ei ole ole, mutta petroolia nyt kuitenkin. Tämä kaulassa on hyvä (ja lämmin olo) kannustaa Pelicansia kaudella 2013-14!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.