Casual friday

Pelicans - Ilves 1-2

Tapahtui eilen:
Sain muutettua perjantain työvuoroni niin, että pääsisin suoraan töistä Isku Areenalle. Samalla minulle valkeni että jokavuotinen ja aina niin yllättävä pyhäinpäivä on lauantaina. Mietin muutaman sekunnin että menenkö perjantai-iltana ruokakauppaan vai peliin. Ostin lipun ja päätin syödä sunnuntaihin asti jotain mitä (jää)kaapista löytyy, mitä nyt pikaisesti hain eilen purkin maitoa, tomaattikastiketta ja tonnikalaa. Aamu-uniselle kaupassakäynti perjantaina ennen töihinmenoa ei ollut edes vaihtoehto.

Tänä aamuna työasun valinta oli helppoa, oli vain yksi turkoosi vaihtoehto:

Työkaveritkin tykkäsivät ja antoivat positiivista palautetta. Osa ei varmaan huomannut mitään eroa eiliseen. Ja ei, minulla ei ole käsi kainalossa, vaikka siltä näyttääkin. Hiha on niin leveä, että sen alareuna roikkuu melkein vyötäröllä.

Kaikki oli valmiina perjantain kiekohuumaan, pommit ja ledivalot vilkkuivat. Zeppeliini oli saanut alkushowhun kaverikseen kauko-ohjattavan säkkituolin. Vasta kotona hoksasin ettei Pekkoa näkynyt matsissa ollenkaan... olikohan iskenyt lintuflunssa?

Odotin nälkäistä, energistä ja taistelevaa lintulaumaa, ja sellaisen myös sain. Poissa olivat flegmaattisuus, järjettömät syötöt ja päämäärätön harhailu. Nähtiin hyviä maalipaikkoja joista olisi paremmalla viimeistelyllä ja huonomalla vastustajan veskarilla laitettu taululle rumat lukemat. Peli ei ollut täydellistä, ei sitä kaikenvoittavaa kiekkoa, mutta askel parempaan on aina hyvä juttu.

Ensimmäinen erä ei vielä tuonut ratkaisua, kiitos liian aikaisen vihellyksen mikä vei maalin. Ilveksen jäähyjen ansiosta ote oli alussa turkoosipaidoilla, muuten nähtiin vauhdikasta ja viihdyttävää kiekkoa. Meno vain lisääntyi toisessa erässä. Lyhyen ajan sisään kaadettiin molemmat maalivahdit -ei rangaistuksia- ja sitten Ilveksen veihtoaition edessä törmäiltiin sillä seurauksella että palaajan maila lensi joko katsomoon asti tai sitten vaihtoaition takana olevan pleksiin. Joka tapauksessa maila heitettiin (tai kimposi) nopeasti takaisin jäälle.

Kuva on suttuinen kuin mikä. Asia kuitenkin välittyy: arvostan ja nostan hattua fanikatsomon tavalle reagoida vastustajan tekemään maaliin. Olisin toivonut samaa tsemppiä muullekin yleisölle, mitä oli vaivautunut paikalle 4106 henkeä. Kuvittelin lukeman suuremmaksi, vaikka istumakatsomossa olikin tyhjiä paikkoja. Mutta seisomakatsomoon olisi sitten mahtunut paljon enemmän väkeä ja pari aitiota oli tyhjinä.

Kolmannen erän jännä, pelin ulkopuolinen hetki, jonkinlainen forsemajööri sattui Nelosen kuvaajalle. Huomasin miehen juoksevan vihreä johtokieppi kädessä takaisin kameran luo, säätävän sitä hetken kiireellä ja jatkavan sitten hommiaan. Mene ja tiedä mistä oli kyse. Ja pelikin sai huipennuksen ensin tasoituksesta ja jälleen uudesta takaa-ajosta.

Ottelun loputtua maisema vain ei aivan vastannut sitä mitä olin toivonut ja tilannut.

Annan tänään ottelun onnistujan tittelin koko joukkueelle, tappiosta huolimatta. Tiistain pelistä oli parannettu niin paljon, että haluan valaa uskoa ja tsemppiä huomiseen matsiin. Taistelumieli on jo kaivettu naftaliinista, nyt pitää saada se viimeinen palanen loksahtamaan kohdilleen. Luotan turkoosiin.

Olen julma ja heitän jälleen pyyhkeellä seepraa. Ensimmäinen maali on hemmetin tärkeä ja nyt se vietiin turkooseilta. Piste.

Erityiskunniamaininta menee Isku Areenan kioskille. Lihis on edelleen hyvää ja teelaatuja oli valittavaksi asti. Olin varautunut maksamaan euron peruspussiteestä mutta edessäni olikin laarillinen keisarin morsianta, valkoista teetä, sadepäivän iloa ynnä muuta sekä suosikkiani rooibosta. Hyvä ruoka, parempi mieli! (Vaikka harmittaakin.)