perjantai 22. marraskuuta 2013

Vampyyri Helsingissä

Hannele Mikaela Taivassalo: Nälkä

Eräänä päivänä tämä punakantinen, etäisesti tuntunoloinen kirja, varmaankin Risingshadowsta bongattu, nälkäinen vampyyri lähti mukaani kirjastosta.
Kirjojen ja TV-sarjojen sekä elokuvien perusteella tiesin, että vampyyrit:
- pakoilevat päivänpaistetta, elävät öisin.
- imevät verta terävillä kulmahampaillaan pysyäkseen elossa, vaikka eivät enää elossa olekaan.
- ovat verenhimoisia saalistajia ja kuitenkin traagisia, ristiriitojen repimiä hahmoja.
- pukeutuvat usein nahkavaatteisiin.
- eivät ole muuttuneet vampyyreiksi omasta tahdostaan, no eivät ainakaan yleensä.
- rakastavat omalla tavallaan, tai rakastivat ainakin ennen kuolemaansa.
- kärsivät ikuisesta elämästä, lopullista onnea tai kuolemaa etsien.

Näihin ennakkoajatuksiin nähden Nälkä ei kertonut mitään uutta terävistä kulmahampaista. Se oli ensimmäinen Helsinkiin sijoittuva vampyyritarinani, muttei ensimmäinen suomalainen vampyyrikertomus mihin olen törmännyt. Se edellinen oli järkyttävän huono, joten Nälkä on luonnolisesti paras kotimainen vampyyritarina, minkä tähän mennessä tunnen.

Nälän päähenkilö on naisvampyyri Jorunn, joka palaa Helsinkiin, mielessään kosto ja vapautus tai edes jotain muutosta aiempaan elämään kuolemattomana. Entinen rakastettu, Ruotsista paennut vapaaherra von B ei jälkeläisineen jätä Jorunnia rauhaan, ja jossain pakoilee myös mystinen muukalainen M. Tarina etenee kohti Helsingin laitamilla olevaa kartanoa ja viimeistä perillistä, käyden välillä takaumina Jorunnin menneisyydessä. Juonen ja tarinan puolesta Nälässä ei ollut mitään poikkeuksellisen uutta. Kirjan vahvin ote on sen omaperäisessä, hypnoottisessa kerronnassa. Sivuilla käydään dialogia, ja kuitenkaan siinä ei ole yhtään perinteisesti kirjoitettua repliikkiä. Rivi vaihtuu kesken lauseen, pakottaen lukijan keskittymään sanoihin ja teksin painotuksiin.

"Tämä ainainen nälkä, kalvava puute niin paljosta. Varjot ja pimeys sielläkin. Kohtalo joka kaartelee kauniisti painettujen kellastuneiden sivujen yllä. Hän sulkee kirjan ja laittaa sen takaisin hyllyyn. Sitten hän ottaa takkinsa ja äkkiä
hän ei enää ole siinä."

Nälän kerronta on myös se, mikä voi olla lukijalle liikaa. Tämä ei ole helppo kirja, pääsin sinuiksi sen ilmaisun kanssa vasta noin sadan viidenkymmenen sivun jälkeen, eli alle sata sivua ennen loppua. Vampyyrien ystäville tämä lienee pakollista luettavaa. Suosittelen Nälkää niille, jotka haluavat jotain muuta kuin helppolukuista viihdettä ja haastaa itsensä vaativamman ja omalla tapaa kauniin teksin parissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.