Kauden viimeinen matsi

Pelicans - Tappara 1-2 je

Eilen oli kolmas peräkkäinen lätkälauantai Isku Areenalla ja kolmas peräkkäinen lauantaina jatkoerässä päättynyt ottelu. Se myös päätti turkoosin kiekkokauden.

Lahti pukeutui turkoosiin.

Perjantainen voitto Tampereella loi vahvaa uskoa eiliselle. Voi olla, että kotikatsomossa ajatus harhaili jo hieman maanantaihin, otteluun mitä ei koskaan tullut. Enää sillä ei ole merkitystä. Seuraavan kerran Isku Areenalla pelataan syyskuussa, harjoituspelejä toki jo aiemmin.

Ili veti kauden viimeiset alkusetit.

Itse ottelu oli odotetun tasainen ja vähämaalinen. Tappara onnistui ensimmäisessä erässä ja Pelicansin avausosuma koitti kolmannen puolivälissä. Tunnelma ei ollut niin hyvä kuin viikkoa aiemmin, mutta parempi kuin keskiviikkona. Yleisömäärä jäi edelleen käsittämöttämän alhaiseksi: vain 4078 silmäparia kun Isku Areenaan mahtuu 5530. Kaksi vuotta sitten vastaava Pelicans - Kärpät ottlelupari myi Lahdessa 4906, 5039, 5312 ja 5530 lippua. Silloin tosin pelattiin neljä ottelua täällä, mutta katsojen määrä nousi sarjan edetessä kunnes viimeinen koitos myi hallin täyteen. Nyt kävi päinvastoin, vaikka panokset nousivat koko ajan. Katsojamäärät tarkistin Liigan tilastoista.

Käsittämättömän monta tyhjää riviä päätypaikoilla.

Jatkoerää ei ehditty pelata edes minuuttia kun Ville Nieminen isku kiekon häkkiin ja homma oli ohi. Jäälle lensi muutama hassu rantapallo ja lärpytin. Halli hiljeni vierasfanien nurkkausta lukuun ottamatta. Yleisöä valui ulos, onneksi edes osa jäi kiittämään omaa joukkuetta ja hatunnnosto myös pelaajille jotka tekivät kierroksen fanien edessä. Vakavia kasvoja, kosteita silmäkulmia pleksien molemmin puolin.

Hienosti taisteltiin, mutta se oli siinä.

Tunnelma on nyt pakostakin haikea, pettynytkin sekä ennen kaikkea hemmetin ylpeä omasta jengistä.

Tapparalle ja oransseille faneille toivotan onnea jatkoon ja kiitän hyvästä vastustuksesta! No hard feelings. Oma kannustukseni menee kuitenkin jatkossa ensisijaisesti Lappeenrantaan ja Ouluun. Huomenna onkin edessä valtaisa jännitysnäytelmä kun SaiPa - Jyp otteluparissa koittaa legendaarinen game 7.

Hengähdystauon (ehkä viikon-parin) jälkeen luvassa on vielä turkoosi yhteenveto koko kaudesta.

Minä ja Muumit

Toista blogihaastetta pukkaa, kiitos Maria Kinnunen Mustetta ja paperia -blogista!

Haasteen säänöt:
-Kirjoita Tove Janssonin Muumi-kirjoista ja siitä, miten ja missä vaiheessa ne ovat kuuluneet elämääsi. Tee omaelämäkerrallinen teksi aiheesta ja julkaise se blogissasi.
-Lähetä haaste kolmelle sellaiselle kirjabloggaajalle, joita aihe voisi kiinnostaa.
-Mainitse haasteen alkuperä tekstissäsi.

Haastan seuraavat blogit ja bloggaajat:
Kirsin kirjanurkka / Kirsi
Orfeuksen kääntöpiiri / Suvi
Anna minun lukea enemmän / Annami


Ja sitten itse haasteeseen!

Ensimmäinen varma muistikuvani Muumeista on Muumipeikko ja pyrstötähti elokuva. Lastenleffaksi se oli yllättävän pelottavakin... tosin Muumeissa on paljon pelottavia elementtejä, eikä se mörkö ole hahmogallerian kamalin, hattivatit ovat pelottavimpia! Elokuvan lisäksi animaatiosarja on tuttu, se ilmestyi ruutuihin joskus kun olin ala-asteella.

Samoinhin aikoihin oli jonkinlaista Muumi-hypetystä: koululla kävi esiintymässä teatteriseurue (ihmeteltiin ruokalaan syömään tulleista näyttelijöitä) ja luokkatoverien kateuden sai osakseen jos korvissa roikkui aidot Muumi-korvikset. Hopeiset, ei mitään rihkamaa. Olisin halunnut Pikku Myyt, mutta minulla ei silloin tainnut olla vielä edes reikiä korvalehdissä.

Hahmoista ehdoton suosikkini on Pikku Myy enkä vieläkään ymmärrä miksi Nuuskamuikkunen on nuuskamuikkunen. Niiskuneiti on hieman hassu. Ja hattivatteihin en halua törmätä pimeällä kujalla / metsässä / kämpässä / työpaikalla / Isku Areenalla / ylipäätään missään. Kiehtovinta Muumeissa on se tunne mikä Muumilaaksosta välittyy: mitä vain saattaa tapahtua, pelottaviakin asioita mutta lopussa kaikki on hyvin ja Muumimamma leipoo jotain maistuvaa. Jokainen saa olla erilainen ja oma itsensä.

Yliopistossa minulla oli yhtenä vuonna vaihtari kämppiksenä. Sitä kautta sitten juttelin indonesialaisen vaihtarin kanssa. Kaveri oli kuullut Muumeista, mutta hämmästyi saadessaan tietää Muumien olevan Suomesta ja vielä enemmän nähdessään sellainen kuvan. Hän oli odottanut jotain lehmän tapaista (MUU-mi). Ymmärrettävä erehdys...

Ja nyt hyvä huomata, että tehtävänannon noudattaminen on mennyt jonnekin muualle kuin Muumilaaksoon. Ei sanaakan Muumi-kirjoista. En ole lukenut vielä ensimmäistäkään. Uskoakseni. Katsellut olen, halunnut lukea, ja kuitenkin lukenut jotain muuta. Aukko sivistyksessä. Lähimmäs olen päässyt Tolkienin Hobitin Lohikäärmevuori -suomennoksen lukemalla. Kirjassa on Tove Janssonin kuvitus.

Voisin laittaa loppuvuoden tavoitteeksi lukea edes yhden, ottaa sellaisen pehmeän laskun aiheeseen.

Haaste kolahti osuvasti omaantuntoon. :)

Isän kanssa lätkämatsissa

Tapahtui tiistaina:

Voivottelin töissä kun minulle oli tulossa eiliselle iltavuoro. Sellaisen jälkeen ehtii vain kuunnella viimeisen erän Radio Voimalta, hallille menosta voi ainostaan haaveilla. Ilokseni kollega päätti osallistua Pelicansin kannustamiseen omalla tavallaan: tarjoutui vapaaehtoisesti(!!!) vaihtamaan vuoroa ja päästämään minut paikan päälle. Vau. Kiitos! En todellakaan kieltäytynyt.

Sitten puhelinsoittoa isälle. Keskustelu meni suunnilleen näin:
Minä: Moi, pääsenkin huomenna matsiin. Lähdetkö mukaan?
Isä: Eikö mennä vasta lauantaina???
Minä: Joo toki mennään, mutta mennään huomennakin!
Isä: - - -
Ja sitten ostin liput.

Pelicans - Tappara 2-3

Eilen oli edessä pienimuotoinen pakkovoiton paikka. Ei auttanut oma eikä isän kannustus, takkiin tuli ja paremmalle hävittiin. Mutta vielä on mahdollisuuksia jos otetaan kolme voittoa putkeen eikä anneta yhtään vastustajalle. Eilisen valopilkku oli Kärppien neljäs voitto ja jatkopaikan varmistuminen. SaiPa ei aivan pystynyt samaan, mutta ottanee omansa huomenna, sen uskon.

Tällä kertaa kuvasin hallilla jotain ihan muuta kun kaukalon tapahtumia...

Työpäivän jälkeen oli kova nälkä, joten vedin jälleen kerran lihiksen. Isä ihmetteli kuvaustouhua ja meinasi että otan todistusaineistoa terveyskeskusreissua varten. No, hengissä ollaan. Ainoa lihiksen aiheuttama oire oli nälän kaikkoaminen.

Ennen ottelua kysyin isältä pääsenkö lapsiparkkiin. En päässyt, jouduin seuraamaan koko matsin katsomossa. :(

Sattuisiko joku tietämään onko noilla katossa ja käytävillä olevilla putkilla jokin ihan oikea tarkoitus (ja mikä) vai onko kyseessä jokin arkkitehdin suunnitteluoikku? Okei, tiedän kyllä että rakennuksissa on erilaisia putkia, mm. ilmastointia ja viemäröintiä varten, mutta nuo vain ovat niin selkeästi esillä.

Suosikkipelaajani Ilkka Pikkarainen ei ollut eilen aivan aiempien matsien kaltaisessa vedossa, tehopisteet jäivät tekemättä ja taklauksistakin puuttui se kovin jysähdys. Huomenna uusi yritys.

Pingviini ja pelikaani ovat Isku Areenalla sulassa sovussa. Samoin olivat turkoosit ja oranssit fanit, joita oli saapunut yllättävän monta. Ottelu oli kuitenkin keskellä viikkoa. Lahtelainen yleisö oli kieltämättä koomassa eikä innostunut samanlaiseen metakkaan kuin lauantaina. Tapparan kolmas maali heti päätöserän alkuun vaikutti tunnelmaan niin paljon että hallista olisi voinut sammuttaa saman tien valotkin.

Loppusummerin jälkeen tuli kiire, sillä isän piti ehtiä kotiin katsomaan huutokauppakeisaria.

Huomenna ryöstetään turkoosi voitto Tampereelta!

Ei todellakaan perinteinen prinsessasatu

Anni Nupponen: Putoavan tähden prinsessa

Tarina alkaa kun prinsessa Rhéta herää tornissa nukuttuaan vuosikymmenet lumottua unta. Ja siihen loppuvat kaikki tutut kliseet. Ei ole prinssiä herättämässä. On vain hiljainen torni ja satumaailma, mikä on muuttunut. Prinsessa jättää tornin.

Tähti. Tähti oli putoamassa ja hän -mutta hän ei muista, mitä tapahtui. Metsä ympärillä näyttää väreilevän. Lumous pitää yhä. Kuka sen ikinä onkaan taiaksi kehrännyt, on ollut varsinainen traditionalisti. Eläimiä alkaa kerääntyä Rhétan luo, pienet linnut laskeutuvat hänen olkapäilleen visertämään. Vaivoitta Rhéta kurkottaa kiinni kanin, katkoo sen niskat ja nylkee sen veitsellään.
Polttopuuta löytyy helposti. Rhéta tekee tulen ison kiven suojaan. Hän syö varovasti, tunnustellen, vatsa ja suu ja koko keho tuntuvat nyt lämpiävän ja heräilevän. On omituista ja noloa syödä eläinten katsellessa. Vähitellen niiden silmiin palaa normaali ilme ja ne alkavat etsiä ravintoa sen sijaa, että toljottaisivat Rhétaa älyttöminä.

Putoavan tähden prinsessa on hankala kirja blogattavaksi. Sen juonen tai tarinan tarkempi selittäminen pudottaa spoilerin toisensa jälkeen, joten yritän vältellä niitä mahdollisimman tarkkaan. Kirja nimittäin on sen verran tuore ja omaperäinen, etten halua pilata kenenkään lukunautintoa. Pidin tästä erittäin paljon, niin kerrontatyylistä kuin tarinastakin. Anni Nupponen oli minulle ennestään tuntematon kirjailija, mutta nyt haluan lukea myös hänen esikoisensa jos vain saisin sen jostain käsiini. Nainen ja kuningas on voittanut kuvastajan 2009.

Rhétan tarina on eräänlainen anti-valtaistuinpeli. Hän on kuningattaren tytär ja heräämisensäkin jälkeen merkittävä henkilö. Rhéta ei kuitenkaan halua valtaa, hänen elämänsä kulkee Rhiandarin valtakunnan sivukujilla, jossain missä oman itsensä etsiminen on tärkemäpää kuin kruunu. Kirjan maailma on uskottavasti rakennettu ja Rhéta on päähenkilönä tarpeeksi mielenkiintoinen pitämään koossa juoneltaan "tavallista" tarinaa. Tavallisella tarkoitan edelleen mahdollisen valtataistelun sekä valtakunnan keskeisimpien tapahtumien seuraamista sivummalta. Putoavan tähden prinsessa ei kuitenkaan ole tavallinen tarina, siitä pitää huolen satuvaltakunta erilaisine lumouksineen. Kirjan muut henkilöt jäävät (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta) Rhétan varjoon enkä aina ollut perillä kaikkien sivuhenkilöiden identiteetistä, mutta se ei haitannut tarinan seuraamista.

Ei  Putoavan tähden prinsessa täydellinen kirja ole, esimerkiksi puolivälin paikkeilla tapahtumat etenevät hitaammin eikä juonenkäänteitä ole niin paljoa kuin alussa tai lopussa. Se kuitenkin yllätti raikkaudellaan ja kirjailijan rohkeudella lähteä kertomaan erilaista prinsessatarinaa.

Suosittelen tätä kaikille ennakkoluulottomille satujen ystäville.


*Lisäys 28.3. Lahden kaupunginkirjastosta vastattiin kyselyyni ja toiveeseen: Nainen ja kuningas hankitaan hyllyyn. Jes!

Lauantaihuumaa koko rahalla, vol 2

Pelicans - Tappara 2-1 je

Hyvää huomentapäivää Lahti!
Oikein iloista, turkoosia sunnuntaipäivää mastokaupunki!

Pleijareissa pelataan nyt ensimmäistä kunnollista kuolemanpelivaihetta: kahdeksan joukosta karsitaan neljä parasta mitalipeleihin ja neljä lähetetään tylysti kesälomalle. Panoksia on nostettu ja monen asiantuntijan puheessa jo ennen ensimmäistäkään pudotuspeliä lytätty turkoosi jengi taistelee tosissaan pääsystä mitalipeleihin. Edellisen ja toistaiseksi ainoan kerran sinne mentiin keväällä 2012 game sevenin kautta. Silloin Pelicans oli ollut runkosarjan kakkonen ja vastassa oli säälipleijareista jatkoon päässyt Kärpät. Nyt asetelma on päinvastoin: säälijatkoonmenijä Pelicans vastaan runkosarjakakkonen Tappara. Sopii minulle!

Lärpyttimet oli jaettu väärä puoli päällepäin.

Sarjan ensimmäinen ottelu perjantaina meni minulta hyvin pitkälti ohi, pystyin seuraamaan vain satunnaisesti tulospalvelua. Kun sinne ei ilmestynyt heti murskalukemia ja Tappara vei ottelun vain maalin erolla oli selvää, ettei tämä sarja ole kirvesrinnoille mikään läpiheittojuttu. Panos lauantai-iltaan ja sarjan ensimmäiseen kotiotteluun oli kuitenkin kova: voitolla tasoihin tai tappiolla lisää kurottavaa.

Pelicansin liike oli parempi jo ennen pelin alkua.

Pelicans luisteli hyvällä sykkeellä ja asenteella läpi koko ottelun. Vaikka jäähyt tai pienet herpaantumiset välillä antoivatkin paineen vierasjoukkueelle, ei tässä mitään altavastaajia oltu kuin paperilla ja spekulaatioissa. Ei ylivoimaisiakaan, ei todellakaan. Jäällä kamppaili kaksi tasaväkistä joukkuetta, peli oli viihdyttävää kuten pleijareissa pitääkin olla. Kevät on pelaajien ja fanien parasta aikaa! Tämä sarja ei tule menemään poikki vielä viidestäkään, veikkaan. Voittaja on se, kumpi pelaa suuremmalla sydämellä. Hannu Aravirran kommentit ottelun jälkeen luovat uskoa siihen etttä se suurempi sydän on turkoosi, ei oranssi.

Tuttu näky toisessa erässä: Tampereen mies jäähyboksiin.

Parisen kuukautta sitten sisäinen kukkahattutätini olisi voinut kirjoittaa vastustajan tai tuomareiden mollaamisen lapsellisuudesta. Eilen huusin pää punaisena spontaanisti sellaisen kattauksen urpoa, nuijaa, tampiota ja kirosanoja että pitäisi hävetä. En kuitenkaan häpeä, en sitä että eläydyn peliin ja pidän omien puolta. Tavarat pysyvät taskuissa läpi ottelun ja vierasjoukkueen kannattajat ovat aina tervetulleita Isku Areenalle. Tämä on vain lätkää ja ehdottomasti parasta paikanpäällä koettuna.

Kolmannessa erässä kilahti ja Bryan Adams saatiin soimaan!

Olen useamman kerran ollut valmis lähettämään Ilkka Pikkaraisen maata kiertävälle radalle tai johonkin muuhun vaikeasti saavutettavissa olevaan paikkaan, missä on mahdotonta pukea turkoosia pelipaitaa. Ja nyt on aika nöyrtyä ja perua puheita:

Pikkarainen, olen pahoillani! Älä mene minnekään. Hämmennä, taklaa ja tee ihan niin monta kiekonriistoa ja alustusta voittomaaleihin kuin vain haluat. Tee vaikka itse se voittomaali. Helppoa sanoa jälkikäteen, mutta kun nappasit jatkoerässä kiekon Tapparan maalin kulmalta, liikkeestä näki, että siitä seuraa vain hyvää. Se oli maaginen hetki kun jo etukäteen tiesi että muutaman sekunnin kuluttua on voittotuuletusten aika. Toivottavasti fanikaupassa ollaan hereillä ja tilataan pikana seuraavaan otteluun turkooseja paitoja kuvallasi. Tekstinä voisi olla perinteinen "täällä vartioin minä" tai luovempi "100kg laatulihaa Sonkajärveltä". Selkäpuolelle sitten numero 51.

Tapparan tasoitusmaali sai oranssin katsomon aivan sekaisin.

Joukkue keskittyy jo seuraavaan otteluun eikä omakaan ajatus ole pahemmin karannut yhtään tätä sarjaa pidemmälle. Ratkaisut ovat niin pienestä kiinni, on turha kurkottaa yhtään edemmäs. Nautitaan, kannustetaan, pukeudutaan turkoosin!

Jatkoerä päättyi iloisiin tunnelmiin. Lärpyttimet heiluivat katsomossa tai lensivät jäälle.

Kiitos Pelicans, kiitos metelöinnistä lahtelainen yleisö!

Jatketaan turkoosia huumaa ja täytetään Isku Areena viimeistä paikkaa myöten, jookos?

Punainen mekkoihanuus

Huomasin jo kolme vuotta sitten Novitan lehdessä neulemekon, minkä halusin. Ohjeessa on käytetty vaaleanharmaata Nalle -lankaa. Halusin jotain muuta ja odotin kunnes valikoimaan tuli ihana punaisen sävy. Aloitin neulomisen jo viime kesänä ja laitoin mekon välillä montakin kertaa syrjään toisten neulehommien tieltä. Valmista tuli aiemmin tällä viikolla ja ulkona on sopivasti pikku pakkanen, joten ehkä tätä ehtii käyttää vielä kerran-pari ennen kesää...

Mekosta oli erittäin vaikeaa saada kunnollisia kuvia. Kokeilin paria eri paikkaa ja valoja tai ilman valoja. Tuloksena on sarja, minkä jokaisessa kuvassa mekko näyttää eriväriseltä. Omalla näytöllä toiseksi alin kuva näyttää olevan sävyltään lähinnä oikeaa, vaikkei täysin yksi yhteen sekään ole.

Novita kevät 2011, suunnittelija Anne-Maija Immonen. Lanka: Nalle. Nauhat Neppinappi, Lahti.

Lähikuva pitsineuleesta.

Koristenauha on puhjotettu neuleen vaihtumiskohtaan.

Kaula-aukossa ei ole mitään ylimääräistä.

Alkuperäinen ohje on tunikamainen ja siinä on suurempi kaula-aukko. Halusin mekon vyötärön vyötärölle enkä sen yläpuolelle, joten neuloin joustinneuletta helman ja hihan väliin enemmän kuin ohjeessa. Kaula-aukon aloitin joitakin senttejä ylempää.

Helman ja hihojen pitsineule näyttää monimutkaiselta, mutta se etenee tietyllä logiikalla ja on helppo tehdä. Työn suurin haaste olikin sen koko. Suosittelen tätä jonkin verran kokeneelle ja kärsivälliselle neulojalle.

Loppuvaiheessa oli suorastaan armollista, ettei kappaleiden yhdistämisen ja lankojen päättelyn jälkeen tarvinnut tehdä mitään muuta kuin pujotella koristenauha. Ei esimerkiksi niin monesta muusta neuletyöstä tuttua pääntien viimeistelyä, ei ärsyttävää silmukoiden hakemista, ei mitään. Valmis!

Lauantaihuumaa koko rahalla

Pelicans - HIFK 1-0 je


Huh, mikä ilta! Playoffit on korkattu käyntiin mastokaupungissa kotiedun turvin. Nyt kun tulos on tiedossa on hyvä jälkiviisaana muistella runkosarjan aikana tuskaa aiheuttaneita peikkoja: HIFK:lle hävittiin kaikki ottelut eikä Jere Myllyniemi saanut niin montaa nollapeliä kuin olisi ansainnut. Tänään kaadettiin Helsingin punanutut eikä omiin kilahtanut kertaakaan.

Matkalla kohti Isku Areenaa. Viitoista ei voi erehtyä.

Riemukkaita kiekkouutisia saatiin jo aiemmin iltapäivällä kun A-nuoret voittivat Bluesin ja tasoittivat sarjansa. Molempien pelikaanijoukkueiden ottelut jatkuvat huomenna.

Alkulämmittely käynnissä, katsomossa vieä väljää.

Ottelun päättymisestä on reilu pari tuntia ja ainoa järkevä ajatus on se, että me voitettiin. Me perkules vieköön kaadettiin HIFK, vihdoin! Pitäisi kirjoittaa illasta, mutta ei vain pysty. Hämärä alkaa hiipiä silmiin kun aivot vielä nauttivat voittonektaria. Lataus jäi Isku Areenalle. Huomiseen on kerättävä voimia...

Lärpyttimien sijaan pelissä jaettiin päivän Etlari. En innostunut lehdellä lätkimisestä joten taputin käsiäni ja kiljuin.

Lataus ei kuitenkaan ottelun alussa, eikä edes vielä toisessa erässä ollut minulla paras mahdollinen. Ei maaleja, paikkoja kylläkin, muttei ratkaisuun asti. Odotusta. Katse seurasi jäällä kultakypärää, haki maalintekijöiden numeroita mustista nutuista.

Alkushow tehosteineen nostaa aina kylmät väreet pintaan.

Ilahduttavasti kaukalossa luisteli voittoa hakeva ja siitä taisteleva joukkue. Tällä asenteella on hyvä jatkaa pitkälle. Sen asenteen on vain kestettävä yhtä ottelua paljon pidemmälle -kauden loppuun.

Kun 60 minuuttia ei riitä, saa zambonikin encoren.

Hei ihan oikeasti, se H-kirjamella alkava peikko kaatui!

Tämä ohjelappu oli Radio voiman ison mainoksen alaosaan kiinnitettynä, aivan lattian rajassa. Ihmettelen...

Todellakin pahoittelut surkeasta ottelubloggauksesta, on pakko päästä nukkumaan. Kuvatekstit sentään tein ennen varsinaista tekstiä... Huono henkinen vireystila ei kuitenkaan vähennä sitä riemun määrää mitä koin tänään. Iso kiitos joukkueelle, joka jaksoi taistella loppuun asti ja yleisölle joka eli mukana sitä paremmin mitä pidemmälle matsi eteni!

Se on siellä! Tulostaulu ei vielä ole mukana.

Ilokseni ottelu ratkesi jo ensimmäisessä jatkoerässä. Maali tehtiin siihen päätyyn missä istuin eikä tarvinnut ruveta miettimään kuinka myöhään bussit kulkevat vai pitääkö kävellä kotiin tai ottaa taksi. Pelipaikaltahan ei lähdetä ennen loppusummeria.

Voittajilla ei ole kiire pois jäältä.

Huomenna otteluseuranta Radio voiman kautta ja sarja poikki! Turvallista matkaa kaikille, jotka suuntaavat Helsinkiin.

Turkoosisävytteinen playoff -ennakko 2014

Hallelujaa! Kiekkojumalat ovat kuulleet mastokaupungin faneja! Täällä pelataan jälleen playofflätkää!!! Kevään kiekkokiimaa ei kuitenkaan synny ilman vastustajia, joten arvioin jälleen pojasta taistelevat jengit runkosarjan jälkeisessä järjestyksessä ja veikkaan miten kausi päättyy.

Suoran jatkopaikan ovat ansainneet:

1. Kärpät
Toripolliisia ei kannata pelätä, se on nököttänyt vuosikaudet liikahtamatta siinä kauppahallin kupeessa. Sen sijaan tämä jengi on syytä ottaa vakavasti: se antaa kylmää kyytiä kun pohjoisesta tuulee navakasti pitkälle huhtikuuhun...
-Pelaa mitaleista, ihme jos finaaleiden sijaan nähdäänkin pronssiottelussa.

2. Tappara
Jälleen runkosarjan kakkonen. Jos tarkkoja ollaan, niin poika asuu jo muutenkin Tampereella, niin olisi kaikkia ei-tamperelaisia joukkueita kohtaan pikkaisen epäreilua pitää se siellä saunomassakin. Nääs moro! Mustamakkara on hyvää.
-Saattaa mennä neljän sakkiin ihan vain minun kiusakseni. Tai tippua heti kun mahdollisuus tulee.

3. Lukko
Jengi, mitä olen seurannut jokseenkin vähiten koko kauden aikana, joten runkosarjan loppusijoitus on yllätys. Hieno nousu vuoden takaisesta, mutta mihin se riittää?
-Ei mitalipeleihin, mutta tarjoaa dramaattisen ottelusarjan.

4. SaiPa
Erikeepperijengi sai jo Kaj Kunnaksen syömään kirjaimellisesti sanansa. Saimaan rannalla ollaan ylpeitä meidän pojista ja Kisapuiston lihiksistä. Pienemmän kaliberin porukan taistelu lämmittää myös turkoosia sydäntä, mutta lihapiirakan syön mieluummin Isku Areenalla.
-Rehellisesti sanottuna olen pettynyt jos ei ota mitalia.

5. Jyp
Taas pitäisi keksiä jotain juurevaa JYPistä. No, se on tarpeen vaatiessa kova jengi Jyväskylästä. Pahus, meni toistoksi. Kiva ne on voittaa, milloin tahansa.
-Veikkaan neljän sakkiin niin tuskin menee pieleen. No, takuulla menee.

6. Blues.
Uusi joukkue pleijareihin sitten viime näkemän. Vaihtelu virkistää, samoin kylmä suihku etelän auringossa ja rantalelut.
-Blues soi mollissa, uusi yritys seuraavalla kaudella.

Säälirantalomapallorengashommista ylös kurottavat:

7. Jokerit
Onko tässä kaudessa enää kunnollista panosta kun suuremmat areenat kutsuvat?
-Ei jatkoon. Onnea KHL-kauteen!

8. Pelicans
Hieno alku ja sitten ylösalas kuin Radiomäkeä olisi kiivennyt ja liukunut jälleen sen juurelle. Mutta täällä ollaan ja tarpeeksi monella voitolla finaalissa. Kun mietitään draaman kaarta, on se komeimmillaan ulottuen syksystä kevääseen. Joskus jäällä nähdään tarinoita, joita kukaan ei olisi osannut kirjoittaa.
-Omaa jengiä en petä, joten tarina huipentuu mestaruuteen. :)

9. HIFK
Jälleen sääleissä. Ja säälistä en anna jatkopaikkaa, se meni jo.
-Rantapalloja tulee, ottakaa koppi!

10. HPK
Sympatiajengi tämäkin. Ensimmäisen kierroksen vastustaja tippui jo, joten eteenpäin sanoi mummo lumessa!
-Viimeisen kierroksen hurmoksella kahdeksan joukkoon.

Kaikki huomenna Isku Areenalle kannustamaan turkoosipaitoja!

Lumikki Lumikkina

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu

On aika hyvästellä Lumikki Andersson. Punainen kuin veri ja Valkea kuin lumi ovat saaneet päätösosansa Musta kuin eebenpuu. Alkuosat kannattaa lukea ensin, tarinat ovat suoraa jatkumoa toisilleen ja muodostavat yhden kokonaisuuden. Odotin paljon trilogian päätösosalta enkä pettynyt: tässä on yksi parhaista kotimaisista nuortenkirjasarjoista, mitä olen lukenut! Kirjan ulkoasu on kaunis, jo edellisistä osista tuttu kolmivärinen. Punaisen sivujen reunat olivat punaiset, Valkean valkoiset ja tämän mustat -hieno idea, simppeli on kaunista.

Edellisen osan tapahtumista on vierähtänyt puolisen vuotta ja eletään joulukuun puoliväliä. Lumikki on palannut kouluun ja pääosaan: mihin muuhunkaan kuin sadun Lumikiksi, sen moderniin koulunäytelmäversioon. On metsästäjää ja prinssiä, joka haluaa säilyttää tyttönsä lasisessa arkussa, mutta kääpiöitä ei nähdä vieläkään ja parempi niin. Privaattipuolellakin Lumikilla menee hyvin, kunnes vanha rakkaus palaa kuvioihin. Varsinainen ongelma on kuitenkin salainen ihailija, sekopää stalkkari joka tietää aivan liikaa Lumikin elämästä ja menneisyydestä. Tampere on jälleen vaarallinen paikka lukiolaistytölle...

Musta kuin eebenbuu on sarjan intensiivisin ja jännittävin osa. Lumikin ja stalkkarin piirileikki tempaisi minut mukaansa ja luin tämän lähes yhdeltä istumalta, samana päivänä. Teksti on sujuvaa, kaunistakin, aivan kuten odotin. Järkeä ja logiikkaa, epäluuloja juonenkäänteitä kohtaan ei tähän lukuelämykseen kannata sotkea mukaan, se vain vie pohjan tunnelmalta ja pilaa tarinan. Älä mieti onko jokin tapahtuma 100% uskottava tai mahdollinen -sellaista teosta ei löydy mistään.

Oman genrensä edustajana Lumikki-trilogia on timanttia, suosittelen! Voisin jatkaa kehuja vielä pidempään, mutta se veisi vain sinulta kallisarvoista lukuaikaa Salla Simukan teosten parissa.

Tämä oli Lumikin metsä. Sen pimeydessä oli tilaa kiihkolle ja pelolle, epätoivolle ja riemulle. Sen ilma täytti hänen keuhkonsa väkevänä. Metsän sylissä hnä kasvoi kokonaisemmaksi. Hänestä tuli enemmän hän, enemmän vapaa. Lumikki laskeutui makaamaan juurakoiden päälle, painoi kämmenensä kosteaa maata vasten ja toivoi, että olisi voinut muuttua osaksi juuria, sulautua nihin ja tunkeutua maan sisään, löytää sydänlähteen.
Metsä huokaili ja sykki Lumikin ympärillä kuin sillä olisi ollut yksi ainut pulssi. Hänen pulssinsa.

Lyhtytyttö

M.L. Stedman: Valo valtameren yllä

Tässä on jälleen kirja, mikä minun on pitänyt lukea jo pidemmän aikaa -tai ainakin se aika tuntui pitkältä. Olen varmaankin bongannut kirjan ensimmäisen kerran jo ennakkokatalogista, sillä yllätyin huomatessani julkaisuvuoden täällä Suomessa olleen vasta 2013 eikä yhtään sen aiemmin. Aihe vaikutti mielenkiintoiselta ja Valo valtameren yllä on saanut ylistystä muutamassa lukemassani blogijutussa. Kun kirja sitten oli lähikirjastossa sopivasti tyrkyllä, oli aika lähteä 1900-luvun alkupuolen majakkasaarelle Australian lounaiskulmaan.

Ensimmäistä kertaa hän ymmärsi näkymien mittakaavan. Hän seisoi satojen jalkojen korkeudessa merenpinnan yläpuolella ja lumoutui katsellessaan pudotusta mereen, joka iskeytyi kalliota vasten suoraan hänen alapuolellaan. --- Tomista tuntui, ettei hän kohonnut maasta vaan roikkui taivaasta. Hyvin hitaasti hän kääntyi täyden ympyrän ja yritti ymmärtää ympärillään avautuvaa tyhjyyttä. Tuntui siltä, etteivät hänen keuhkonsa riittäisi hengittämään niin paljon ilmaa eivätkä hänen silmänsä kykenisi näkemään tällaista avaruutta eikä hän voisi kuulla vyöryvän, jyrisevän valtameren ääntä kaikessa syvyydessä. Lyhyen tuokion ajan hänellä ei ollut rajoja.

Janus Rock. Saari jossa pärjää vain oikealla luonteenlaadulla. Huoltoalus käy neljästi vuodessa, maihin pääsee vielä harvemmin. Ainoa saarelle kelpuutettava nainen on majakanvartijan puoliso. Päivittäisistä toimista on pidettävää tarkkaa kirjaa, kaikki on majakkalaitoksen omaisuutta. Ensimmäisen maailmansodan kokeneelle Tomille saari on paratiisi. Kun sinne muuttaa vastavihittu vaimo Isabel, elämä on uomissaan. Pian heillä olisi perhe.

Isabel ei koskaan synnytä elävää lasta, sellainen haaksirikkoutuu heidän rantaansa. Pian lapsella on kaksi äitiä ja majakkasaaren paratiisiin on istutettu valheen siemen. Valo valtameren yllä kertoo katkeran tarinan vanhempien petoksesta ja taistelusta lapsensa parhaaksi. Hyvää tarkoittava valhe saa vain pahaa aikaan, eikä aika paranna haavoja, ne aukeavat pahemmin mitä kauemmin odottaa.

Kirjaa on luonnehdittu surulliseksi ja ahdistavaksi. Tarvitsinkin tätä lukiessani tukun nenäliinoja, mutta vain selvitäkseni karseasta flunssasta, en silmäkulmia pyyhkimään. Ei kirja huonokaan ollut, ei suinkaan, se vain ei iskenyt ihoni alle tuhannella voltilla. Korkeintaan viidellä sadalla, ihokarvoja kärventämättä. Majakkasaari oli hyvä veto kirjan alkupuolen tapahtumapaikaksi ja pidin paljon ankaran ja kuitenkin uskomattoman vapaan elämän kuvauksesta.

Valo valtameren yllä on sujuvasti kirjoitettu, ehkä hieman juonellisesti laskelmoiva, mutta uskottava traaginen kertomus. Pienten tai vähän isompien lasten äideille tämä on takuuvarmaa itkettämiskamaa. En ihastunut ikihyviksi, en vihastunutkaan ja olen tyytyväinen että luin kirjan. Lue sinäkin.

Turkoosi keinutuoli: näin se tehtiin

< Turkoosi keinutuoli: reunushommia

Koko juttusarjan voit lukea järjestyksessä kun aloitat täältä.


Nyt on se hetki kun pitäisi tuulettaa, laittaa We're gonna win soimaan tai vähintäänkin hyppiä hihkuen: kiekkokauden myötä alkanut projekti on valmis ja turkoosi keinutuoli saanut pehmusteensa. Urakka oli melkomoinen, joten jaksan vain nauttia työn tuloksesta ja nauttia kun enää ei tarvitse ihmetellä miten lankakeristä saisi jotain aikaan. Työnä itsetehty Pelicans -fanituote on käsityöurani tähän mennessä haastavin, sillä valmista ohjetta tähän ei ollut ja jouduin homman edetessä soveltamaan aiemmin oppimaani.

Tarkoitus ei ollut tehdä mitään pelikaanilogon näköistä, vaan samoilla väreilä ja kiekkokaupungin henkeen sekä omaan mieltymykseen sopivaa. Tällainen siitä sitten tuli:

Ja hieman takaperspekstiiviä, mistä näkee paremmin pehmusteen kiinnityskohdat.

Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen! Valmista tuli jo ennen kauden päätöstä, joten ellen ole Isku Areenalla, seuraan turkoosin kauden loppuun tuolissa kiikkuen.

Jos haluat samanlaisen itsellesi, tässä tulee vielä lupaamani ohje. Kirjan virkkuuohjeisiin minulla ei tietenkään ole oikeuksia, joten kerron vain mistä ne löytää ja miten olen niitä tarvittaessa soveltanut.

Turkoosi "Pelicans" keinutuoli

Tarvikkeet:

Turkoosi keinutuoli (eimi.fi)

Heather Lodinsky: 150 neulottua ja virkattua kuviota (Kustannusosakeyhtiö Moreeni)

Virkkuukoukku nro 5

Tylppäpäinen neula ja sakset päättelyyn

Novita Isoveli lankaa:

-  4 kerää valkoista

- 1 kerä turkoosia

- 2 kerää mustaa

- 1 kerä petroolia

- 1 kerä oranssia

Novita goldia 1 kerä

Valmiin pehmusteen koko on noin 40 x 160 cm.

Virkkaa pehmustetta varten 63 kuviota:

Virkkaa valkoisella langalla 19 kpl kanukka -kukkia, ohje sivulla 105. Yhdistä halutessasi valkoiseen Isoveljeen mukaan Gold lanka kuvion kerroksille 1-3. Käytin Goldia 13 kukassa.

Virkkaa turkoosilla ja mustalla langalla 20 kpl kaksivärisiä vuokkoja, ohje sivulla 104. Tee turkoosilla kuvion kerrokset 1-2 ja mustalla kerrokset 3-4. Laitoin myös viiteen kuvioon turkoosin seuraksi Goldia. Muutin kuvion aloitusta niin, että ketjusilmukoiden sijaan tein lankalenkin sormen ympärille ja kiinteät silmukat (1. krs) siihen.

Virkkaa petroolilla langalla 24 kpl ympyröitä, ohje "kolmivärinen pyörä neliössä" sivulla 43. Huom! tee vain ympyrä eli kuvion kerrokset 1-2. Goldia käytin neljässä kuviossa.

Päättele langanpätkät kuvoista.

Työn kokoaminen:

Levitä palat jonkin alustan (esim. pyyhkeen) päälle alla olevan kuvan mukaan. Molempiin päihin tulee keskelle valkoinen kukka ja reunoille musta-turkoosit. Mallikuva sommitelmasta löytyy myös kirjan sivulta 105. 

Yhdistä palat toisiinsa oranssilla langalla. Tee pistoja musta-turkoosin kukan reunaan koko matkalle, yksi pisto jokaiseen silmukkaan. Niissä kohdissa, missä kukan reuna sivuaa ympärillä olevia kuvoita yhdistä kukkaan kahden silmukan verran myös viereinen kuvio (valkoinen kukka tai petrooli ympyrä). Valkoisia kukkia ja petrooleja ympyröitä ei yhdistetä lainkaan toisiinsa.

 Päättele oranssit langanpätkät.


Viimeistely:

Virkkaa työn reunaan turkoosi ketjusilmukkaketju, yhdistä se kukkien terälehtiin kiinteillä silmukoilla.

Virkkaa turkoosin ketjuun nirkkoreuna. Jätä jokaisen nirkon jälkeen yksi ketjusilmukka väliin, muuten reunus venyy liikaa.

Päättele reunuksen langat ja tee vielä turkoosilla kiinnitysnyörit. Laita pehmuste keinutuoliin ja merkitse valmiiksi kohdat joihin haluat nyörit. Virkaa sitten tarpeeksi pitkä ketjusilmukkaketju, kiinnitä se piilosilmukalla reunuksen turkoosin osan kiinteään silmukkaan ja jatka ketjusilmukoita sama verran kuin nyörin alussa.

Kiinnitä valmis pehmuste keinutuoliin, Laita Radio voima päälle ja nauti matsista!