sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Unipettymys

Erkki Kauhanen: Segrfellin unikuningas

Aiemmin olen kuvanut tai analysoinut mahdollsimman vähän kirjan juonta silloin kun se on ollut erityisen hyvä tai vähintäänkin suosittelemisen arvoinen. Vähemmän onnistunut lukukokemus taas on kirvoittanut paljastamaan enemmän tapahtumia ja selittämään miksei tarina toiminut. Sergfellin unikuninkaan kohdalla on harmillisesti tulossa enemmän juttua juonesta: tämä ei ollut minun tarinani vaikka lähtökohta onkin mielenkiintoinen.

Jos onnistunut ja unikuninkaan symboliikkaa hyvin kuvaava kansi on saanut kiinnostumaan tästä kirjasta etkä halua spoilaantua, niin lue kirja, älä tätä blokkausta enää pidemmälle.
Segrfellin (meinaan koko ajan kirjoittaa Segrefellin) unikuningas on alkuasetelmiltaan varsin perinteinen fantasiamaailman valtataistelujuttu. Kuningas kuolee vailla omaa jälkeläistä ja jostain pitäisi saada uusi. Tällä kertaa valitaankin yllättäjä, unikuningas, jonka tarina on alkanut jo vuosisatoja sitten ja jatkuu eri ajoissa sekä todellisuuksissa. Kuninkaan lisäksi henkilögalleriaan kuuluu hänen rakastettujaan (tapahtumalinjoja kun on useampi), pakollinen neuvonantaja (onhan kuningas hieman hukassa päätyessään jälleen kerran hallitsijaksi) sekä muuta valtakunnan väkeä: ylhäisiä ja alhaisia, salaseuraa, sotureita sekä pappeja. Tämä on Sergfell-trilogian aloitusosa, joten lisää on tulossa.

Kirjan takakansi lupaa paljon, eikä sisus tällä kertaa pystynyt lunastamaan niitä laupauksia. Tarina käynnistyy erittäin verkkaisesti ja ensimäinen oikea juonikoukku tulee eteen vasta sivulla 157. Unikuninkuuden ideaa avataan kunnolla sivulla noin 300, kuutisenkymmentä sivua ennen loppua. Näiden välissä toki on juonenkäänteitä, mutta ei mitään mullistavaa tai yllättävää. Kirjan alun teki erittäin raskaaksi luettavaksi se valtava määrä uusi nimiä (henkilöitä, paikkoja, arvonimiä, riittejä yms.) mitä ensimmäiseen viiteenkymmeneen sivuun ja sitä pidemmällekin on laitettu mukaan tekstiin:

"Kun Pandin kinakeetta Fermion myrkytti Naaman Fadarin, Kels hiipi yöllä hänen linnaansa kaikien vartijoiden ohi ja kuristi sen sian omaan vuoteeseensa. Sitten hän poltti linnan, ja siinä sivussa paloi koko kaupunki. Siksi Pandia ei enää ole. Sen paikalle rakennettiin se, mitä me nyt kutsumme Talvikaupungiksi."

Lukiessa oli hankalaa muistaa kaikkia uusia termejä tai nimiä sekä mahdotonta yrittää arvata kannattaako joku painaa mieleen muita tarkemmin tarinan loppua ajatellen tai muistella oliko nimeen törmännyt jo aiemmin. Päähenkilöt kyllä olivat hallussa, tosin erehdyin useamman henkilön sukupuolen suhteen ennen kuin se tuotiin tarinassa selkeästi esille. Luulin Mireniä ensin nuoreksi pojaksi, ehkä ihan lapseksi, edelleen jopa siinä vaiheessa kun hän sai viitan ruhtinattarelta. Kun huomasin erehdyksen, oli Mirenin ympärille tarinaan tuotu jo muutama puolisoehdokas, jotka jouduin nopeasti korjaamaan mielessäni neidoista nuorukaisiksi. Mirenin (sekä sulhasehdokkaiden) lisäksi väärät sukupuolet saivat nimen (ja ehkä myös "ammatin") perusteella Helan ja Venna Bedel. Näin monta erehdystä yhtä kirjaa lukiessa on varsin outo yhteensattuma. Enkä tiedä vieläkään mikä tekstinäytteen kinakeetta on.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu, ei siinä mitään ja Segrfellin maisemia kuvataan niin että voisi olla mukavaa käydä siellä itsekin, mutta ja muttamuttamutta se iso punainen lanka tästä jäi saavuttamatta. On unikuningas ja eri tapahtumalinjat, todellisuudet, maailmat , unet (miksi niitä nyt haluaakin kutsua) ja välillä ne sivuavat toisiaan hyvinkin konkreettisesti. Vuosisatoja kestänyt rakkaustarinakin on mukana. Kuitenkin yksi kirjan henkilöistä selittää ettei eri maailmojen tapahtumilla tai niiden järjestyksellä ole merkitystä. Ei, vaikka henkilöt välillä siirtyvät niistä toisiinsa. On vain eri versioita eri tapahtumista, mutta mitä sitten? Onko kirjan juonella oikeastaan mitään väliä? Ja miten tarina voi jatkua? Ei aavistustakaan. Minulla ei ole mitään odotuksia jatkon suhteen, oikeastaan tarina voisi päättyä tähänkin, sen verran vähän Segrfell paljasti salaisuksiaan etten jäänyt kaipaamaan lisää. Tai voihan olla, että kirjassa oli viittauksia tulevaan, en vain niitä hoksannut.

Kirja parani loppua kohden ja alkupuolen sekavuuden ja lievän raivonkin jälkeen luin sen paremmalla mielellä loppuun. Tekstistä jäi parhaiten mieleen viimeiset lauseet:

Sen, minkä tässä maailmassa häviää, voi jossain toisessa voittaa, tuhat kertaa. Ja minkä tässä voittaa, on jossain toisessa jo menettänyt.


Eri maailmoista, todellisuuksista ja unista kiinnostuneelle suosittelen ennemmin loistavaa Inception -elokuvaa muutaman vuoden takaa. Se kestää useammankin katselukerran ja menee heti asiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.