Tottele, usko, selviydy

Helena Waris: Vuori

Pohjankontu -trilogialla minut hurmannut Helena Waris on julkaissut uuden teoksen. Ja pakkohan tämä oli lukea heti kuin sain sen käsiini.

- Älä kysele vaan kuuntele, Heli ärähtää ja alkaa tunkea rahoja taskuuni. Sitten hän tarttuu minuun, puristaa ylipitkien hihojensa uumenissa piilottelevat sormensa tiukasti käsivarsieni ympärille. Tunnen hänen tuhoutuneen puolensa käden kylmyyden kankaiden läpi. Kavahdan tahtomattani. Heli on niin outo, että alan tuntea oloni epämukavaksi. Alan pelätä.
- Lif. Kuuntele. Sinun täytyy lähteä ylös.
- Ylös? Mihin ylös? Vuorelleko?
- Vuorelle tietysti. Sinun pitää lähteä, Lif. Lupaathan minulle!
- Ööh, okei, lupaan hätäisesti. Haluan päästä pois, mutta Heli pitää minua pihtiotteessaan ja tuijottaa ehjällä silmällään pistävästi, kuin näkisi suoraan ajatuksiini.
- Tuota... Miten sinä luulet minun pääsevän vuorelle, kun se ei onnistu parhailta kiipeilijöiltäkään, kysyn varovaisesti.
- Sinun pitää löytää tie sinne.
Katson Heliä, joka tuijottaa takaisin rävähtämättä. Naisen puheessa ei ole järjen häivää.
- Tie? Tie ylös?
Heli nyökkää. - Salainen tie. Ihmisiltä kätketty.

Pilvet vetäytyvät ylöspäin ja keskellä kaupunkia piilotellut vuori alkaa paljastaa rinteitään. Nuori nainen Lif saa eriskummallisen tehtävän kiivetä vuorelle, käskyn uskoa ohjeita joissa ei tunnu olevan mitään järkeä. Kukaan ei tiedä mitä vuorella on. Sitten kaupungin alapuolella katakombeissa tapahtuu jotain outoa. Pois on mentävä, katastrofi on todella tulossa. Kuka on oikea kumppani matkalle tuntemattomaan?

Vuori vie matkalle mystiseen nykyaikaan. Hyvästi Pohjankonnun tönöt ja noidat, tervetuloa kerrostalot sekä rokkarit. Helena Waris on tehnyt onistuneen hyppäyksen täysin uuteen ympäristöön. Vuori on jännittävä, viihdyttävä, ihanan uskomaton ja hauska tarina. Erityisesti hauskuutta ei saa aliarvioida, monessa lukemassani kirjassa on valitettavan vähän huumoria. Vuorta lukiessani sain ulvoa pari kertaa naurusta ja nautin pienemmistä vitseistä. Vuori ei kuitenkaan ole koominen. Ennen kaikkea se on selviytymistarina.

Kirjan alkupuolella vertasin tarinaa Nälkäpeliin. Molemmissa on kyse selviytymisestä erikoisissa oloissa. Vuori ei kuitenkaan, ei missään tapauksessa, ole Nälkäpelin kopio. Vuori on parempi, sekopäisempi ja omaperäisempi. Sen taustalla on eräs idea, jota en kuitenkaan tuntenut etukäteen niin hyvin että olisin pystynyt arvaamaan kirjan tapahtumia. Olin vietävissä kuin se kuuluisa litran mitta, varsinkin kun eteeni laitettu vihje viittasi mielestäni enemmän kuuluisaan keihäänheittäjään kuin mihin se oikeasti viittaa. Helena Waris on punonut Vuoreen juonen mistä nauttii takuulla vaikka taustaidea olisikin tutumpi. Tarina ei ole sen kopio, vaan oma kertomuksensa.

Vuoren tapahtumupaikka on luotu uskottavaksi ja mielenkiintoiseksi. Se on toimiva kokonaisuus tuttua ja tuntematonta, turvallista tapahtumaa ja yllätyksiä. Maailmaa jossa elämme, maailmaa joka olisi mukava kokea ja maailmaa josta olisi päästävä pois. Ja pois Lifin on päästävä, pois kaupungista ylös vuorelle. Ja lukija kiipeää matkan hänen kanssaan.

Olen pakannut. Varmuuden vuoksi.

Ilokseni Vuoressa on Pohjankonnun ystäville tarkoitettu inside-vitsi. Keskityin niin juonenkulkuun etten ensin meinannut huomata sitä, mutta sivulla 139 kolahti. Kiitos Helena! Ja anteeksi, jos olenkin ymmärtänyt väärin, mutta mitä väliä, se oli hauska juttu.

Vuoren loppuratkaisu on minusta hämmentävällä tavalla tarinaan sopiva. Yleensä tämän tyyppisessä on joko liian helppo tai käsittämättömäksi jäävä loppu. Vuori taas... jätti yhä ajatuksia avoimeksi ja tietyllä tapaa mietin yhä lopun merkitystä, erityisesti sitä viimeistä lausetta. Jännää!

Vuori sopii nuorille ja aikuisille, arvoitusten ja uskomattomien tarinoiden ystäville. Jos pidit Nälkäpelistä, ihastut Vuoreen. Ainakaan sinun ei pitäisi jättää tätä lukematta. En paljasta enenpää, olen jo kertonut liikaa...

Vuori on heinäkuun lukuvinkkini Lastukirjastoille. Tarkista kirjan saatavuus.