tiistai 2. syyskuuta 2014

Jääsydänlapset

Mika Wickström: Lapsia liukkaalla jäällä

Perheiden oli aluksi vaikea käsittää, että heidän poikansa todella saisivat kaiken vastikkeetta. Erityisen liikuttava oli pienen somalipojan kommentti: "Saako mustatkin pelata jääkiekkoa?" Kun Ville vastasi, että tietenkin, niin poika varmisti: "Saako oman mailankin?"
Vuonna 1996 Ilkka ja Ville Turkka perustivat Vantaalle jääkiekkojoukkueen. Päiväkodeista valittiin mukaan poikia, joiden tausta ei ollut mukavaa luettavaa: avioeroja, mielenterveysongelmia, oppimisvaikeuksia, rahavaikeuksia, kehityshäiriöitä... Juuri niitä lapsia joiden todennäköisyys joutua syrjäytetyksi yhteiskunnasta oli suuri. Ilkka ja Ville sitoutuivat kasvattamaan poikia kahdentoista vuoden ajan, aina täysi-ikäisiksi asti. Syntyi Icehearts, joukkue jonka tärkein tehtävä on opettaa jotain muuta kuin fläppitaululle piirrettyjä kuvioita. Ensimmäisissä harjoituksissa kukaan ei osannut luistella ja maine "sossujenginä" seurasi hallin käytävillä. Ilkan, Villen ja Iceheartsin tarinasta tuli kuitenkin menestys, Lapsia liukkaalla jäällä kertoo miten.

Iceheartsin toiminta, ainakin ideatasolla, oli minulle entuudestaan tuttua ja avautui nyt paremmin kirjan kautta. On suorastaan käsittämätöntä, miten hädässä olevia lapsia pompotellaan luukulta toiselle kun tarjolla olisi parempi, toimivampi ja pitkäjännitteisempi vaihtoehto: Icehearts. Joukkueen menestyminen on toissijainen seikka, tärkeintä toiminnassa on lasten yhdessäolo, sosiaalisten taitojen kehitys sekä aikuisen Icehearts kasvattajan läsnäolo. Kasvattaja on mukana koulussa (lapset ovat usein erityisluokalla) ja tekee yhteistyötä niin kodin, koulun kuin viranomaistenkin kanssa.

Yksi joukkue kustantaa vuodessa noin 50 000€, kirjan tietojen mukaan jokainen syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle miljoonan. Joten missä mättää, kun joukkueen tarvitsemia summia ongelmien ennaltaehkäisyyn ei meinaa löytyä mistään? Iceheartsin taloudellisia kiemuroita eli varainhankinnan vaikeutta valoitetaan lisää kirjassa.

Icehearts -toiminta on laajentunut Vantaalta usealle paikkakunnalle ja ansaitsee jokaisen saamansa julkisen tunnustuksen (esim. 2009 Suomen Urheilugaalan Vuoden kulttuuriteko urheilussa, Ilkka Turkka). Siihen verrattuna Lapsia liukkaalla jäällä on kirjana pettymys. Tarina kerrotaan noin sadassa sivussa, siinä on toistoa ja poukkoilua. Mika Wickström mainitsee kirjan jälkisanoissa eläneensä vajaan vuoden Iceheartsin mukana. Yllätyin, sillä jälkisanoihin ladattu innostustus ei aiemmilla sivuilla välittynyt minulle asti. Kirja kertoo tärkeää tarinaa, mutta Iceheartsin tarina ansaitsisi tulla paremmin kerrotuksi.

Aineesta kiinnostuneita suosittelen vierailemaan Iceheartsin kotisivulla www.icehearts.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.