lauantai 18. lokakuuta 2014

Pohjoisen näätäeläimen nylkemistä lauantai-illan ratoksi

Pelicans - Kärpät 4-2

Pelicansilla on viime aikoina mennyt hieman heikommin ja sain siitä tällä viikolla tarpeekseni. Päätin, että asenteeni jokaiseen otteluun lähdettäessä on voittaminen, oli tilanne sitä ennen ollut ihan mikä tahansa. Niin tänäänkin, kun Oulun Kärpät saapui Lahteen. Ottelu oli samalla Etäkärppien (Etelä-Suomen kärppäfanit) 10 -vuotis juhlapeli. Tänne saatiinkin bussilasteittain kannattajia sekä Kärppien omat cheerleaderit Oulusta asti.

Ja mikäs sen makoisampaa kuin pilata moiset juhlat nappaamalla täydet kolme pistettä!

Oikeasti sympatiseeraan Kärppiä, ainakin niin kauan kuin eivät pelaa Pelicansia vastaan. Oulu on ollut kotikaupunkini joitain vuosia, mutta lahtelainen kiekko ehti sydämeeni ensin eikä sieltä lähde. Kevään 2012 pudotuspelisarja Kärppiä vastaan, se game seveniin mennyt ja huikeaan kotivoittoon päättynyt, on paras turkoosi kiekkomuistoni tähän asti.

Mutta takaisin tähän iltaan. Pelin ensimmäisestä puoliskosta ei oikein jäänyt kerrottavaa, se oli Kärppien peliä se. Ikävä välikohtaus oli Adam Masuhrin jääminen turkoosin jyrän alle laitataklauksessa aivan ensimmäisen erän lopulla. Taklaukset kuuluvat peliin, mutta puhtaat ja reilut taklaukset. Tuo töötti näytti mediakuution hidastuksessa todella pahalta. Vielä pahempaa teki katsoa Masuhrin yritystä poistua omin jaloin kaukalosta -lääkäriä ja taluttajaa siihen tarvittiin. Pikaista toipumista hänelle!

Omalle joukkueelle viiden minuutin jäähy (se kärsitään loppuun asti vaikka vastustaja mättäisi maaleja liukuhihnalta) sekä ulosajo ovat yhtä fiksuja temppuja kuin oman raajan irti sahaaminen tylsällä puukolla: siinä ei ole mitään järkeä eikä se hyödytä ketään. No, Kärpät sitten iski ottelun ensimmäiset maalit.
Kun Kärpät teki maalin, Etäkärpät meni piiloon.
Ja sitten Pelicans havahtui taistelemaan. Jos Jere Myllyniemi ei olisi ollut hereillä jo matsin alusta asti ja napannut kiekkoja maagisella tatsilla, niin kärppien johto olisi ollut ainakin neljä maalia. Kaksikin voi tuntua pahalta, mutta oikealla asenteella ja kunnon viimeistelyllä se on pikkujuttu. Kotijoukkue oli sulkasatonsa unohtanut ja näytti mistä kana- siis pelikaani pissii. Kuvainnoillisesti. Kaksi nopeaa maalia ja kolmanteen erään päästiin tasalukemissa. Peli alkoi alusta.

Kahden ensimmäisen erän kannustuksen voitti vierasjoukkue, onneksi lahtelainen yleisö heräsi päätöserässä mukaan menoon. Näin sen pitääkin mennä. Vaikka täyteen katsomoon ja finaalikevään kaltaiseen hulinaan on vielä matkaa, yksikin askel oikeaan suntaan on tärkeä. Me teemme tätä yhdessä: kannustamme, elämme, koemme, unelmoimme.
Seisomakatsomossa ollaan lähellä Isku Areenan kattoa.
Kolmas erä oli meidän. Jälleen nopeat kaksi maalia ja näätäeläimen ainakin henkinen selkäranka katkesi. Yritys oli kova, myös Etäkärppien katsomossa, mutta turkoosi sydän vei voiton. Ja se maistui, maistuu yhä edelleen niin saakutin makealle!

Etäkärpille turvallista kotimatkaa, hieno jengi teillä! Tervetuloa uudelleen!

Kotijoukkueelle suurkiitos ja onnittelut voitosta!!! Tällä tunteella jaksaa leijua vielä huomisenkin.


Paras paikka?
Tänään paikkani oli seisomakatsomon eturivissä. Lipun hinta 13,50e toimituskuluineen.
Näkymä jäälle pelin aikana kun kuva on otettu suunnilleen kasvojen korkeudelta ja ilman zoomia:
Seisomakatsomo on Isku Areenan piippuhyllyllä ja täällä aloitin Pelicansin otteluiden seuraamisen jo divariaikoina. Opiskelijalipulla pääsi halvalla sisään ja hallissa oli niin vähän porukkaa että katsomossa mahtui istumaan ja näkyvyys oli hyvä. Sittemmin olen vältellyt tätä vertikaalisen rajoitteeni takia: en yksinkertaisestä näe teidän normaalipituisten ihmisten takaa niin kovin hyvin, en ainakaan koko kaukaloa. (Vanhanmallisissa leffateattereissa alleni kasattiin koko porukan takit jotta näin valkokankaalle enkä katsellut elokuvan lisäksi pitkien ihmiten päitä. Onneksi nykyään katsomot on porrastettu joten se haitta poistui.)

Tänään kuitenkin ostin Isku Areenan lippuluukulta paikan seisomakatsomoon. Numeroituja paikkoja ei ole, joten nopeat syövät hitaat ja pääsevät eturiviin kaiteiden taakse. Muut menevät taemmas minne mahtuvat. Toisaalta, aivan viime hetkillä saapumalla saa ihan hyvän reunapaikan. Menin katsomoon puolisen tuntia ennen pelin alkua ja ilokseni pääsin vielä eturiviin. Sain pitää paikan koko matsin ajan, kiitos herrasmiehen joka päästi minut siihen takaisin käytyäni ostamassa erätauolla lihiksen. Olin jo hyväksynyt sen tosiasian että menetän paikkani kun laitan nälän kuriin.

Tämä oli ensimmäinen paikka tällä kaudella mistä näin kaukalon ja pelitapahtumat esteettä matsin alusta loppuun. Erittäin hyvin verrattuna edellisen pelin yhdeksän euroa kalliimpaan istumapaikkaan mistä ei nähnyt oikein mitään.

Katsomopaikkani plussat ja miinukset
+ täysin esteetön näkymä jäälle
+ edullisin aikuisen lippu
+ seisominen on terveellisempää kuin istuminen
+ seisomakatsomon tunnelmaa ei koe istumapaikoilla
+ korkealta näkee hyvin, eikä seisomakatsomo ole liian kaukana
- ei numeroitua paikkaa, menet minne mahdut
- et välttämättä aina pääse eturiviin

Pikatuomio: paras paraspaikka -kanditaatti tähän mennessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.