lauantai 27. joulukuuta 2014

Pukin konttiin neulottua

Jouluaatosta on jo ehtinyt vierähtää muutama päivä, joten lienee turvallista paljastaa mitä kaikkea kivaa neuloin tänä vuonna pukin kontiin. Osa lahjoista on tehty saajan toiveen mukaan, osa yllätyksenä. Toisinaan teen niin, että kyselen valmiiksi väritoiveen ja loppu jää yllätykseksi.


Kirjava mekko pienelle tytölle
Malli: Novita syksy 2013, suunnittelija Minna Metsänen.  Lanka: Nalle Taika.
Ihastuin kirjavaan Nalle Taikaan ja siitä jäi muistaakseni vielä jämälankoja omiin sukkiin. :) Mekon malli on todella helppo: ainaoikeaa neuletta helmasta ylöspäin, etu- ja takakappale ovat samanlaiset. Sivuilla tehdään muutamia kavennuksia ja hihoja ennen lisätään reunoihin silmukoita. Lopussa ainoastaan päätetään silmukat. Mekon yläreuna on siis tasainen, mutta kun sivu- ja olkasaumat on ommeltu yhteen, niin näyttää kuin siinä olisi hienompikin kaula-aukko.
Päättelyvaiheessa kohtasin kuitenkin pienen ongelman. Jouduin vaihtamaan kerää aina hihansuiden kohdalla ja sinne jäi häiritsevästi useita langanpätkiä. Ne olisi voinut päätellä jotenkin neuleeseen, mutta halusin siistin näköisen lopputuloksen. Virkkasin sitten niistä langanpätkistä kiinteitä silmukoita hihansuihin ja tein tämän pienen lisäyksen alkuperäisen ohjeeseen.


Seeprasukat
Novita toi tänä syksynä markkinoille uuden 7 Veljestä Viidakko -langan. Tarjolla olisi ollut myös maastokuviota, gepardia ja leopardia mutta seepraraita sopi parhaiten lahjan saajalle. Sukan ohje on otettu lankakerän vyötteestä.


Tuplapipo
Malli: Novita Kevät 2014, suunnittelija Noora Rytkönen. Langat:  Usva ja Rose.
Tämän pipon kuva on Novitan tämän vuoden kevätlehdessä, mutta ohje löytyy ainoastaan Novitan nettisivulta. Jännä ratkaisu, tärkeintä kuitenkin että ohje on jossain. Käytännössä tuossa on kaksi erikseen neulottua pipoa päällekkäin. Alimmainen on ihan tavallinen, sileäpintainen pipo ja päällimmäisessä on pitsineuletta.

Ja tuon pitsineuleen ohjeen kanssa jouduin niin pahoihin vaikeuksiin, että jouduin pyytämään Novitalta lisäohjeita. Tajusin periaatteessa mitä on tehtävä, mutten miten toimitaan kun kolme silmukkaa kavennettiin ensin yhdeksi ja luodaan heti udelleen kaksi silmukkaa lisää, se ei selvinnyt alkuperäistä ohjetta lukemalla, ei sitten millään. Lisäohjeet saatuani selvisin kuviosta, mutta pientä sorminäppäryyttä se vaati.

Pipojen reuna on muuten nirkkoa. En ollut tehnyt sitä aiemmin neuleeseen ja yllätyin miten helposti se tehtiin. Neuleeseen on vain tehty reikiä tasaisin välimatkoin ja kun reunan taittaa reikien kohdalta on lopputuloksena aaltomainen reuna. Simppeliä ja nättiä!


Kahden langan huivi ja pipo
Malli: Novita Kevät 2014, suunnittelija Arto Mankinen. Lanka: Tuubi ja Kotiväki Huvila.
Tämän setin ohje on sukua edelliselle pipolle, sekin on vain Novitan nettisivulla. Tuubi on niin paksua lankaa, että nämä valmistuivat nopeasti helmineuleesta. Tuubin lisäksi mukana kulki ohuempi Kotiväki Huvila -lanka. Alkuperäisessä ohjeessa oli vastaavanlainen Kotiväki Kartano, mutta sitä ei saanut peruspunaisena, joten vaihdoin langan.

Pipo on tehty viidestä osasta, mitkä on yhdistetty toisiinsa vikkaamalla. Samoin pipon alareuna on virkattu siistiksi. Tuubi on paksua lankaa ja muistuttaa pikkaisen matonkudetta, joten sen päätteleminen siististi perinteisillä päättelytavoilla oli mahdotonta, varsinkin kun pipossa niitä langanpätkiä oli yllin kyllin. Katsoin että Tuubilangat olivat ojennuksessa ja katkaisin ne lyhyiksi. Sitten otin neulan ja tavallista ompelulankaa ja ompelin Tuubilankojen päät kiinni neuleeseen. Samoin kun lanka loppui kesken, ompelin seuraavan kerän sen jatkoksi.

Yleenstä kun teen jotain vähänkin suurempaa työtä, niin ostan sen yhden ylimääräisen kerän lankaa, varmuuden vuoksi. Tätä työtä varten hankin ohjeen mukaisesti 1000g Tuubia eli kaksi pienen melonin(!) kokoista kerää sekä 200g eli kaksi kerää Kotiväki Huvilaa. Tuubia pipoon ja huiviin meni yhteensä hieman reilu kerä ja Huvilaa ehkä puolikas kerä. Työstä jäi siis käsittämätön määrä "hukkalankaa". Saan ne kyllä käytettyä johonkin, se ei ole ongelma, mutta jäin hämmästelemään miten langan kulutus on voitu esittää ohjeessa noinkin paljon yläkanttiin.


Seuraavaan jouluun on vielä aikaa, mutta jossain tontunaivojeni syövereissä syntyy jo neuleideoita vuoden 2015 jouluksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.