tiistai 30. joulukuuta 2014

Yksi kaltaisistaan

Magdalena Hai: Susikuningatar (Gigi ja Henry 3)

Tämä on sarjan päätösosan esittely. Suosittelen tutustumaan ensin Kerjäläisprinsessaan ja Kellopelikuninkaaseen.

Jätin haikeat hyvästit Gigille ja Henrylle, ihmissusi Mussovitsille, vanhalle äkäiselle merirosvolle ja muille 1800-luvun lopun vaihtoehtoisen historian hahmoille. Kirjasarjan päätökseen liittyi myös iloa: Gigin ja Henryn tarina oli lukemisen arvoinen ja parani koko ajan edetessään. Tämän voisi lukea joskus uudelleenkin. Mutta kerrotaanpa vielä tarkemmin mitä kaikkea kirjassa oli...
"Mussovits toi minut tänne, jotta sinä tekisit minusta soturin ja kuningattaren. Soturi olen ollut jo pitkään. Mutta kuningattaren täytyy osata muutakin kuin taistella. Hallitsija täytyy osata käyttää kaikkia niitä keinoja, joita käytettävissä on. Hänen täytyy tunnistaa vahvuutensa ja heikkoutensa. Hänen täytyy kerätä ympärilleen apureita, joihin hän voi luottaa ja jotka korvaavat sitä, mitä häneltä itseltään puuttuu."
Mussovits virnisti ja hänen sudenrinnastaan kuului syvä urahdus. Kyykistyin susimiehen viereen ja upotin sormeni karheaan, mustanharmaaseen karvaan, joka peitti harvakseltaan miehen niskaa.
"Yksikään kuningatar ei pysty hallitsemaan yksin", sanoin. "Hänen täytyy osata jakaa vastuu. Uskolliset alamaiset ovat hänen todellinen aseensa."

Susikuningattaren alussa on kulunut jo kolmisen vuotta Kellopelikuninkaan lopusta. Gigi on Pariisissa ja vähitellen suuntaamassa kohti Umbroviaa ja lopullista välienselvittelyä Andros Luopion kanssa. Matka kotin ei ole vaaraton, ei vaikka mukana ovat uskolliset Henry ja Mussovits. Umbroviassa Gigi kohtaa menneisyytensä sekä perinteet, jotka eivät kaikki ole mieleisiä. Ihmissusien kuningattarella on paljon opittavaa -myös itsestään.

Kellopelikuninkaan jutussa arvailin hieman Gigin ja Henryn "suhteen" tulevaisuutta ja päätöstä. En halua spoilata liikaa, joten sanottakoon vain että olen erittäin tyytyväinen siihen, miten hommassa kävi. Muutenkin Magdalena Hai oli tehnyt Susikuningattaressa tarinankerronnallisesti fiksuja ratkaisuja, yllättäviäkin toki, ja erityisesti tarinan ja hahmojen kannalta järkeenkäypiä. Mukana oli toki joitan arvattavia sekä perinteisiä juonikuvioita (se kolmiodraama). En kuitenkaan pettynyt niihin, sillä hahmot olivat jo niin tuttuja ja rakkaita että mieluumin jännitin sitä miten he selviävät kuvion läpi vai selviävätkö.

Tässä kirjassa oli myös yllättävän paljon uutta asiaa. Sain vastauksia moniin kysymyksiin (missä Umbrovia on?) ja toisaalta taustoista kerrottiin myös sellaista mitä en osannut odottaa, koska minulla oli jo tietty näkemys asiaan (mitä ihmissudet ovat?). Susikuningatar on lähes neljä ja puolisataa sivuisena sarjan paksuin teos. Jokaiselle sivulle riitti toimintaa tai tapahtumia eikä tässä ollut liian venyttämisen tunnetta. Siitä pisteet kirjailijalle, sillä niin valitettavan usein olen törmännyt ylipitkiin sarjaloppuihin.

Gigin ja Henryn tarina on nyt luettu. Voisin analysoida tapahtumia enemmänkin, mutten halua pilata etukäteen kenenkään lukunautintoa. Joku roti sentään. :) Sen sijaan odotan, että joku ystävä lukee sarjan ja juoruan siitä hänen kanssaan kuuman kaakaon tai virkistävän jääjuoman kera -hieman vuodenajasta riippuen.


Pähkinäkukkulan vuoden 2014 luetut kirjat olivatkin sitten tässä. Huomenna on tulossa vielä pieni kooste sekä kuluneen kirjavuoden TOP5 lukuelämykset.

2 kommenttia:

  1. Minulla on hakusessa jokin trilogia ensi vuodelle, ja tämä voisi olla yksi ehdokas. Olen miettinyt myös Wariksen Pohjankontu-sarjaa, josta muistelen myös sinun pitäneen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gigi ja Henry on helposti lähestyttävä ja nopeasti luettava trilogia -sekä erittäin koukuttava, paranee edetessään. En nimittäin hurmaantunut vielä ensimmäisessä osassa.

      Pohjankontu löytyy omasta hyllystä ja ihan oikein muistat, pidän siitäkin erittäin paljon. Sarja kannattaa lukea putkeen, yhtenä kokonaisuutena. Ihastuin siihen jo ensilukemalta, mutta tapahtumat aukenivat kunnolla vasta kun luin sen toiseen kertaan, sitten kun kaikki osat olivat ilmestyneet. Eli lukijalle se on haastavampi tarina, myös erittäin antoisa. Ja erilainen kuin Vuori.

      Jos saisin päättää puolestasi niin lukisin nämä molemmat, mutta kun valinnan paikka tulee, niin mene ihan fiiliksen mukaan. :D

      Poista

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.