Norjalaisveljesten tarina jatkuu

Jan Guillou: Punaisen ja mustan välissä

Voi ei ja plääh! Pidin erittäin paljon Jan Guilloun Suuri vuosisata -sarjan avauksesta. Sillanrakentajat vei seuraamaan jännittäviä ja ennestään vähemmän tuntemiani tapahtumia kolmen norjalaisveljeksen kautta. Toinen osa Keikari oli mukavaa luettavaa sekin, mutta tämä kolmas ei enää oikein toiminut. Sarjasta on ymmärtääkseni tulossa kuusiosainen, mutta ainakaan tällä hetkellä ne jatko-osat eivät kiinnosta... voihan olla että mieli ehtii vielä muuttua ja arvio lieventyä pahimman pettymyksen jälkeen. Mutta mikä tässä sarjan kolmannessa kirjassa sitten meni minun kohdallani metsään?

Veljekset Lauritz, Oscar ja Sverre ovat syntyjään norjalaisia, käyneet korkeakoulun Saksassa ja piipahtaneet myös kuka Afrikassa ja joku Englannissa. Ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa miesten sekä Lauritzin ja Oscarin norjalais-saksalaisten perheiden kotimaina toimivat Ruotsi sekä Saksa. Päähenkilöiden monikansallisuus sekä kirjan tapahtuma-aikana toimiva maailmansotien välinen aika ovat kiinnostavia. Ja kun tilanne alkaa kärjistyä 30-luvun Saksassa on mietittävä miten varallisuus on järkevintä sijoittaa ja kenen on ylipäätään turvallista jäädä maahan. Homoseksuaali Sverre sekä päähenkilöistä yllättäen juutalaisiksi paljastuvat päättävät nostaa kytkintä. Kun toinen maailmansota sitten kirjan viimeisellä sivulla alkaa, on perheenjäseniä hajautettu molemmin puolin rintamia ja löytyy joukosta yksi orastavan pahiksen kiintiön täyttävä SS-upseerikin.

Punaisen ja mustan välissä -kirjan suurin ongelma on liikaa liian pienessä tilassa, ilman että johonkin teemaan tai asiaan keskitytään kunnolla. Ajallisesti käydään läpi kaksi vuosikymmentä ja hahmollisesti kolme veljestä perheineen. Lauritzin, Oscarin ja Sverren jo ikääntyessä esiin nostetann muutamia valittuja jälkikasvun edustajia (esim. Lauritzin poika Harald), kuitenkaan kukaan näistä ei nouse niin paljoa esille että hahmogalleriaan tulisi vielä kunnollista sukupolvenvaihdosta. Edelliset osat toimivat paremmin, sillä Sillanrakentajat keskittyy Lauritziin ja Oscariin kun taas Keikari on Sverren tarina. Eikä aiemmissa kirjoissa ollut niin paljoa sivuhenkilöitä, tai kun oli, niin ne olivat minulle merkityksellisempiä.

Koska kirjan alku ei temmannut mukaansa, niin lukiessa ajatus pääsi harhailemaan kerran jos toisenkin ja jouduin välillä miettimään kuka on äänessä ja mitä tapahtuu. Kiitos viikonloppuisen matkan, niin sain luettua bussissa kirjasta noin puolet, muuten tahkoaisin sitä vieläkin. Eniten harmittaa se, kun hyvin alkanut sarja ja tuttavuus kolmen norjalaisen kanssa ei etenekään niin hyvin kuin olin odottanut. Kirjassa on paljon mielenkiintoisia teemoja aiheita, joista olisin halunnut tietää lisää. Erityisesti mieltä jäi arveluttamaan Christan (Laurintzin vaimon Ingeborgin ystävän) kohtalo. Christa on hahmona erittäin kiinnostava ja nyt hän jäi pitkiksi ajoiksi pimentoon, vaikka hänelle tapahtui merkittäviä asioita.

Christalla oli kaksi valeasua, ne olivat hänen pakkomielteensä. Hänellä ei ollut koskaan vain asua, vaan valeasu. Kun hän oli mukana Rote Hilfen avustustyössä köyhien alueella Berlin Alexanderplatzilla, hänellä ei ollut meikkiä, hiukset oli kiedottu tiukasti huiviin ja hänellä oli päällään yksinkertainen suora puuvillamekko, joka oli napitettu visusti säädylliseen valkoiseen kaulukseen asti. Mekko ulottui puolisääreen ja jaloissa oli mustat kävelykengät. Sellainen oli porvariseukon valeasu.
Kun hän kopisteli Kurfürstendammilla täysissä meikeissä ja puolikorkeissa koroissa matkalla Romanisches Caféhen, päässä oli uudenaikainen kellohattu, jossa oli pieni ja tyylikäs sävy sävyyn kengänsolkien kanssa sopiva punainen lippa, lyhyt turkisjakku ja silkkihame, joka päättyi hyvän matkaa ennen polvia. Silloin hän oli valeasuun pukeutunut juutalaismarxilainen maanpetturikommunistiakka, antigermaanisen juutalaisvaltion rakastajatar. Tai mitä haukkumasanoja oikeistolaiset ja heidän lehtensä nyt ikinä keksivätkään.

Jan Guillou on taitava kertoja, joten toivottavasti Suuri vuosisata palaa seuraavissa osissa takaisin raiteilleen. Sarjan ulkoasu on muuten onnistunut, tykkään siitä edelleen!


Punaisen ja mustan välissä auttoi minua eteenpäin HelMet-kirjastojen haasteessa:
19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä