lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kirjallinen kiekkokierros: Espoo

Jussi Siirilä: Kaikkien aikojen tarina

Kaikkea piti olla enemmän, paljon enemmän.
Kun piirros oli valmis, Grey pyöräytti sen Forsin eteen.
Puiston nimi oli nyt Essence of Finland, Lapland oli pudonnut pois. Saamelaisten iglukylä oli siirtynyt alueen nurkkaan, ja keskellä kohosi rakennuskompleksi, johon kuului hotelli, kylpylä ja jäähalli. Ikkunat olivat vinossa, katolla luki Radisson. Rakennuksen takana oli kiitorata.
- Lentokenttä on ehkä liikaa, Fors aprikoi.
- Se on private jetseille.
- Ahaa.
Fors katseli puistoon syntyneitä uusia kohteita. Eläintarhakin oli paisunut poroaitauksesta Korkeasaaren kokoiseksi, sinne oli piirretty kirahvi. Sen reunamilla oli pieni kylä, jossa näytti tepastelevan kahdella jalala kulkevia virtahepoja. Grey huomasi, ettei Fors ymmärtänyt niiden merkitystä.
- Olentoja iso kuono, ei anaalirauhanen. Kuten Snoopy-koirat steroideissa.
- Ne ovat muumeja.

Lapissa on menossa hommat päin prinkkalaa kun Thomas Fors kohtaa kirjojensa vastaanottoon ja elämään pettyneen kirjalija Hannu Mäkäräisen. Totuus hämäräperäisestä elämyspuistosta on tuotava julkisuuteen ja tarvitaan jotain jämerämpää kuin pelkkä kirjoitus mielipideosastolle. Karen Greyn ja hänen yhtiönsä kieroilusta on tehtävä kirja. Hannu Mäkäräiselle tilaisuus on ohittamaton, parasta mitä hän on vuosiin kohdannut. Inspiraatio ottaa vallan eikä jo valmiiksi olematonta omaatuntoa kannata kuunnella, sillä käsissä on Kaikkien aikojen tarina.
Kirjan keskiössä ovat Hannu Mäkäräisen ja Forsin lisäksi myös saamelaiset, jotka tempautuvat mukaan oman kaikkien aikojen tarinansa kanssa. Nämä kaksi ikään kuin erillistä juttua kulkevat näppärästi lomittain ja sisältävät samoja teemoja. Tämän enempää en lähde spoilaamaan juonta, mutta mahtipontisesti nimetty Kaikkien aikojen tarina vastaa sivuilla lupauksiinsa.

Tunnustan, etten ollut kuullut Jussi Siirilästä ennen kuin täysin sattumalta näin Kaikkien aikojen tarinan jossain nettisivulla(?) ja nappasin sen kuvauksen perusteella luettavieni listalle. Tarina myyntilukuihin pettyneestä ja tuntemattomaksi jääneestä kirjailijasta olisi voinut helposti kääntyä Siirilän henkilökohtaiseksi, katkeraksi tilitykseksi. Mitään tällaista en kirjaa lukiessani huomannut, vaan Hannu Mäkäräinen pysyi koko ajan omana hahmonaan. Ehkä yhtäläisyyksiä oli, ehkä ei, mutta pisteet Siirilälle, sillä luin tätä Mäkäräisen ja Forsin ynnä muiden tarinana, en kertomuksena Siirilästä itsestään.

Kaikkien aikojen tarina on taitavasti kirjoitettu ja pirun hauska kirja. Pidin erittäin paljon Siirilän kerronnasta. Siinä oli jotain omaperäistä ja sillä tavalla nokkelaa etten ollut törmännyt vastaaviin ilmauksiin aiemmin. Myös hahmot toimivat, niin Mäkäräinen, Fors kuin saamelaisetkin. Sivuosan hullu akka, suomea jollain tapaa puhuva Karen Grey on myös loistava veto, joskaan en haluaisi lähteä hänen kanssaan Naantalin Muumimaailmaan...

Tämä kannattaa lukea, suosittelen!


Kaikkien aikojen tarina päättää Kiekkokaupunkien kirjakierros kaudella 2014-2015 -lukuhaasteen kun saavuin viimeiseen liigakaupunkiin. Jussi Siirilä on jollain tapaa kotoisin Espoosta, joten valitsin kirjan edustamaan sininuttuista Bluesia. Tämä kiekkokierros oli mukavaa päättää viihdyttävään, voitokkaaseen otteluun. Koutsina häärinyt Jussi Siirilä oli tehnyt pelikirjaan sellaiset kuviot että niillä irtosi puhdas kolmen pisteen voitto. Teen hieman myöhemmin vieä yhteenvedon haasteesta ja kokoan sinne linkit kaikkiin lukemiini kiekkokaupunkien kirjoihin.

HelMet-kirjastojen haasteeseen tästä löytyi yksi sopiva kohta:
46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Isku Areenan paras paikka

Nyt on aika lunastaa syksyllä annettu lupaus. Tehtävä on vietävä loppuun.

Näin kaudella 2014-15 Isku Areenalla yhteensä kolmetoista matsia ja kokeilin niissä yhtätoista paikkaa eri puolilla katsomoa. Ainoastaan kallein klubipuoli sekä aitiot jäivät testaamatta. Klubikatsomoon olisi voinut ostaa lipun ja aitiossa olen ollut yhden kerran, mutta päätin nyt pysytellä normaalissa katsomossa.

Nappasin paikkakanditaateilla aina kuvan niin, että kännykkä oli suunnilleen kasvojen korkeudella eikä zoomia tai rajausta käytetty. Katseen pidin suoraan eteenpäin. Poikkeuksena on toiseksi viimeinen ottelu, mistä on kaksi kuvaa: suoraan sekä hieman kääntyneenä. Puhelin vaihtui kesken kauden saman merkin uusimpaan malliin, mutten usko sen vaikuttaneen mitenkään merkittävästi kuvan lopputulokseen. Kuva on loppujen lopuksi vain suuntaa-antava sillä ihmissilmät näkevät laajemman alueen, päätä on käänneltävä ja tunnelmakin on erilainen hallin eri osissa.

Paikkoja arvioidessani ajattelin lipun hintaa ja siitä saatavaa hyötyä, joista tärkein on näkyvyys jäälle. Jos mietit kuinka itse näkisit vastaavalla paikalla, niin kannattaa huomioida että olen keskimääräistä lyhyempi ja pääälakeni yltää 160 senttiin vain jos käytän korkoja. Lipun hinta vaihteli hieman sen mukaan ostinko sen Lippupalvelusta vai vasta hallilta. Lippupalvelu ottaa toimituskuluja 2,50 euroa kun hallilla selviää euron halvemmalla.

Ehdokkaat Isku Areenan parhaaksi paikaksi ovat:

 B2, rivi 9, paikka 110, hinta 27,50e. Pelicans-HPK 12.9.2014.

 A1, rivi 11, paikka 12, hinta 25e. Pelicans-SaiPa 26.9.2014.

D1, rivi 1, paikka 115, hinta 22,50e. Pelicans-Sport 3.10.2014

Seisomakatsomon eturivi, hinta 13,50e. Pelicans-Kärpät 18.10.2014.

D1, rivi 13, paikka 15, hinta 21,50e. Pelicans-Kalpa 1.11.2014.


Pyörätuoli Lämäri, hinta 8,50e. Pelicans-Lukko 21.11.2014

A4, rivi 14, paikka 108, hinta 29,50e. Pelicans-Blues 17.2.2015

B2, rivi 12, paikka 110, hinta 26,50e. Pelicans-Lukko 21.2.2015


A2, rivi 16, paikka 5, hinta 30,50e. Pelicans-HIFK 27.2.2015.


A5, rivi 18, paikka 121, hinta 27,50e. Pelicans-Sport 5.3.2015.

A3, rivi 3, paikka 101, hinta 22,50e. Pelicans-Kärpät 10.3.2015.


Ja Isku Areenan paras paikka on....






SEISOMAKATSOMON ETURIVI!
Voiton ratkaisi täysin esteetön näkymä jäälle, edullinen hinta sekä seisomakatsomon oma tunnelma. Oma jännityksensä on myös paikkojen rajallisuudella kun vasta hallilla voi olla varma saako seisomakatsomossa paikan eturivistä vai ei. Näille eturivin paikoille ei ole edes kausaria ja omansa voi valita eri puolilta seisomakatsomoa, mutta kannattaa ehdottomasti yrittää!

Kaksi muuta hyvää ja erityismaininnan arvoista paikkaa ovat B-katsomo sekä pitkän sivun ja kulman välimaastoon osuva A1-katsomo. Molemmissa on pehmeät penkit ja hyvä näkymä jäälle. B-katsomon heikkous on sijainti aivan päädyssä, mutta se on siinä turkoosissa hyökkäyspäädyssä ja fanikatsomo on vieressä luomassa tunnelmaa. A1-katsomon valtti on penkkirivien kaarevuus ja näkymä koko kaukaloon, mutta pääty on se vierasfanien puoleinen. Istumapaikoiksi näissä on paras hinta-laatusuhde. Paikka kannattaa valita ylemmiltä riveiltä, varsinkin päädyssä. Kulmassa näkee hyvin vaikka menisi vähän alemmaskin.

Entä hankkisinko kausarin johonkin näistä?

Harkitsen erittäin vakavasti. Onneksi tässä on koko kesä aikaa miettiä asiaa... sitä ennen kokoan ja kirjoitan vielä ajatukseni menneestä kaudesta.

torstai 12. maaliskuuta 2015

Pohjoistuulen armoilla

Pelicans - Kärpät 1-5

Turkoosin kiekkokauden 2014-15 päätös Isku Areenalla oli haikea. Vastustajaksi saapui kovin mahdollinen eli runkosarjan voittaja Oulusta. Ottelun tärkein panos katsomon puolella oli viimeinen mahdollisuus nähdä oma joukkue livenä. Siksi valitsin paikkani aivan Pelicansin vaihtoaition takaa.

Tässä kuvapitoinen kooste tiistai-illalta:

Vaihtoaition takana kolmas rivi on alin. Penkkiäni oli korjattu teipillä ja sen vieressä odotti popcornissa uinut tahmainen mailanpää. Hämmentävää.

Nälkä kiusasi työpäivän jälkeen, joten nappasin evästä jo ennen ottelun alkua. Nyt maistui lihiksen kera myös nakki, sinappia ja ketsuppia annostelin reilusti.

Zamboni hyytyi kulmaukseen ja matsin alku viivästyi vartilla. 

Jää saatiin huollettua ja ensimmäisenä areenalle luistelivat tuomarit.

Pelicans aloitti maalinteon. Tässä sitä juhlitaan jäällä ja katsomossa...

...ja tässä heitetään maalintekijöille yläfemmat vaihtoaitiosta.

Ensimmäinen erä päättyi turkoosissa johdossa.

Eetu Sopanen ja toisen erän aloituskiekko...

Päävalmentaja Tomi Lämsä.

Toisen erän jälkeen oli vähän tylymmät lukemat. Hallin DJ halusi varmaan mainostaa huhtikuussa täällä pelattavaa A-maaottelua Suomi-Saksa, mutta 1-4 numeroissa "Den glider in" oli minusta hieman kyseenalainen valinta. Ainakin kotijoukkueelle. Kärppäfaneilla sen sijaan oli kivaa.

Kolmanteen erään päätin hankkia sokerihumalan.

Pelicansin kultakypärä Juhani Tyrväinen menee jäällä sen verran kovaa ettei kypärän kultaus pysy miehen perässä.

Kärpät otti kaksi jäähyä ja Pelicans aikalisän. Tässä pohditaan kuvioita.

Kaksi sekuntia aikaa, vaan ei Helmistä syöttämässä. Aika kiittää.

Tunnelma heti ottelun päätyttyä.

Kättelyiden jälkeen joukkue kiersi kaukalon.

Kuvaa minua ohittavasta joukkueesta ei ole. Sillä hetkellä tarvitsin molemmat kädet taputtamiseen ja halusin katsoa pelaajia silmästä silmään. Hymyilläkin.


Paras paikka?

Kiekkokauden viimeinen paikkani oli katsomo A3, rivi 3, paikka 101. Lipun hinta 22,50e toimituskuluineen. Näkymä jäälle kun kuva on otettu suunnilleen kasvojen korkeudelta ja ilman zoomia:
Joko näin...
...tai sitten näin. Vähän pukumiehen lokaation mukaan.
Katsomo A3 on hallin pitkällä sivulla aivan sen keskellä. Monella tapaa ajateltuna nämä ovat ne parhaat paikat, näkeehän niistä yhtä hyvin molempiin päätyihin. Jos vain istuu tarpeeksi korkealla. Kolme alinta penkkiriviä ovat aivan kaukalon laidalla ja vaihtoaition takana, niissä on kovat muovipenkit ja lippu maksaa saman verran kuin edullisimpaan päätyyn. Ylempien rivien pehmeät penkit ovat tavallisen katsomon (ei klubi) kalliimmat ne noin 30 euron paikat.

Ennen kauden alkua istuin harjoitusottelussa vaihtoaition takana, tosin yhtä riviä ylempänä. Näkyvyys oli silloin parempi, eivätkä valmentajat olleet samalla tapaa edessäni. Nyt en tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut kun (takaraivon sekä satunnaisen sivuprofiilin perusteella) maalivahtivalmentaja Toni Pasuri parkkeerasi suoraan eteeni. Olisin voinut vaihtaa paikkaani, mutta se olisi vesittänyt Isku Areenan parhaan paikan metsästyksen idean. Istuin koko ottelun kiltisi siinä mihin olin lippuni hankkinut.

Katsomopaikkani plussat ja miinukset:
+ lähellä omaa joukkuetta
+ kohtuullisen edullinen istumapaikka
+ paljon portaita > hyötyliikuntaa
+ viereiset paikat tyhjiä, joten hyvin tilaa
+ vaihtiaition takana näkee asioita mitä ei muuten huomaisi
- olematon näkyvyys jäälle
- kova muovipenkki

Pikatuomio: mukava paikka päättää kausi, vaikka näkyvyys olikin rajoitettu.

***

Mutta: se ei ollut vielä tässä! Kokoan yhteen ajatukset mennestä kaudesta sekä valitsen Isku Areenan parhaan paikan. Aiemmilta vuosilta tuttu playoff-ennakko sen sijaan jää nyt pois. Palaillaan...


***
Muokkaus 17.3.2015: korjattu pelaajan nimi.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Kyllä me niin Tomi Lämsän mielen pahoitimme...

Kun parisen viikkoa sitten suostuin Radio Voiman haastatteluun, en olisi uskonut että sitä muistellaan vielä nytkin, saati että näpyttelen tässä taas ylös ajatuksiani tuosta illasta. Tai oikeastaan sen jälkimainingeista. Olin yksi neljästä Pelicans-fanista, jotka kertoivat mielipiteitä ja ajatuksia mm. menneestä kaudesta, joukkueesta, sen johdosta sekä faniudesta. Kirjoitin itse haastattelusta jo aiemmin Radiohommia ja livematsia -jutussa, ja sieltä löytyy myös linkit Etelä-Suomen Sanomien (ESS) juttuihin sekä Podcasteihin.

Eilen minulle selvisi, ettei Pelicansin päävalmentaja Tomi Lämsä ollut tykännyt tästä haastattelusta. Koko keskustelu löytyy Twitteristä, ja tässä ne keskeiset kohdat eli ESS toimittaja Vili Uuskallion twiitit:

"Lämsä on ilmeisesti vetänyt herneen nenään siitä, että #PelicansFi-fanit pääsivät ääneen Radio Voimassa. Voi hyvää päivää!"

"Kuulemani mukaan kyse on siitä, että yhteistyömedia ei olisi saanut antaa tilaa kriittisille näkemyksille. Käsittämätöntä."

Koska twiiteissä käytetään ilmauksia "ilmeisesti" ja "kuulemani mukaan" olen niiden antaman toisen käden infon varassa. Ja lähdenkin etenemään sillä ajatuksella että Tomi Lämsä on saattanut sanoa tuollaista. Jos sanat on sanottu ääneen, niin mitä se merkitsee?
Tutkailen seuraavia väittämiä:

1. Tomi Lämsä on pahoittanut mielensä fanien kritiikistä.

Tomi Lämsän paikalla, siinä samassa tilantesssa olisin varmasti ensin itsekin pahoittanut mieleni. Tuohon voi samaistua jokainen, jonka työpanosta ja esiintymistä arvostellaan suorin sanankääntein. Mutta nyt on enemmän kyse siitä, miten sen kritiikin ottaa vastaan. Liigajoukkueen valmentajat, pelaajat sekä koko seurajohto joutuvat kestämään arvostelua. Alakanttiin menneen kauden loppuessa kritiikkiä ja mutinaa kuuluu enemmän kuin kiitoksia. Se on vain otettava vastaan ja käsiteltävä fiksusti.

Kritiikin esitimme me fanit, jotka olemme seuranneet joukkueen edesottamuksia vuosia, jopa kymmeniä vuosia. Me käymme hallissa peli toisensa jälkeen. Ei ehkä aivan joka matsissa, mutta tällä kaudella Pelicans ei ole pelannut kertaakaan tyhjälle katsomolle. ;)


2. Radio Voima ei olisi saanut päästää ääneen kriittisiä faneja.

En tiedä mitä kaikkea ESS - Radio Voima - Pelicans yhteistyökuvio pitää sisällään, eikä se minulle oikein kuulukaan. Riittää, että voin seurata rakastamani joukkueen otteluita ja kuulumisia paikallisesta mediasta. Mutta: tämä on Lahti, Kiekkokaupunki ei Pjöngjang, Pohjois-Korea. Toimittajat saavat käsitellä ja tuoda esille positiivisia sekä negatiivisia asioita, eikä valmentaja tai seura voi kontrolloida etukäteen sitä, millaista juttua heistä tehdään. Toimittajalla on sitten vastuu tehdä työ ja juttu oman ammattietiikkansa mukaan.

Lähetyksessä me fanit kerroimme omia mielipiteitämme. Jos niitä juttuja ei olisi kuultu radiossa, ne olisi käyty läpi kahvipöydässä, pubissa, lounaalla, illanvietossa, missä tahansa missä käydään kiekkokeskustelua. Kritiikki olisi ollut edelleen olemassa, sitä ei olisi saanut piiloon.

Se ilta oli varattu faneille. Uskoisin että Tomi Lämsä saa niin halutessaan oman puheenvuoron Radio Voimassa tai ESS:ssä jos vain pirauttaa toimitukseen.


3. Fanien antama kritiikki on Tomi Lämsän ja Pelicansin kannalta pelkästään huono asia.

No ei ole. Ensinnäkin Radio Voimaa ja Aleksi Sammalistoa kiinnosti saada ohjelmaan seuran faneja. Ja toisekseen neljää turkoosia fania kiinnosti mennä studioon. Allekirjoitan täysin sen, että oli suorastaan mahtavaa puhua Pelicansista, niin niitä hyviä kuin vähän huonompiakin juttuja.

Ja muistattehan siellä Isku Areenalla, että meiltä faneilta saa myös positiivista palautetta ja kehuja. On saanut ja tulee saamaan. Jääkiekon peluu, valmentaminen ja kiekkobisnes ei vain ole pelkkää ylämäkeä, ei meille faneille eikä teille.

Siinä vaiheessa kun kukaan ei kirjoita Pelicansista tai tee radiojuttuja, kun hallille ei saavu yhtään katsojaa, on syytä huolestua. Kun ketään ei kiinnosta Pelicans, niin silloin vasta ollaan todellisessa pulassa.


Nähdään tiistaina Isku Areenalla!

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Tyhjyys

Pelicans - Sport 1-2

Eilinen oli ensimmäinen matsini Isku Areenalla sen jälkeen kun Pelicansin teoreettisetkin mahdollisuudet pudotuspeleihin olivat menneet. Se ei ollut mikään syy luistaa aiemmasta lupauksesta ja mennä töistä suoraan kotiin. Fiilis oli päivän aikana leppoisan odottava ja askel vei kevyesti pelipaikalle.

Mutta siellä odottikin tyhjyys.
Kollegat huomauttelivat päivällä työasustani. Casual Thursday oli heille uusi käsite.
Katsomossa aivan lähimmillä paikoillani ei istunut ketään. Ei samalla rivillä eikä useaa riviä alempankaan. Olin saapunut peliin yksin ja olin siellä ottelun ajan totaalisen yksin. Yleensä vieressä tai lähettyvillä istuu muita peliin eläytyviä katsojia, joilta saa edes jonkinlaista henkistä tukea. Heidän kanssaan voi tuntea yhteenkuuluvuutta, vaikkei vaihtaisi sanaakaan. Nyt tuo elämys jäi pois. Oli vain tyhjää.

Ja se tyhjyys oli myös pelaajien sisällä. Ottelu vietiin läpi, sitä ei taisteltu. Oli hetkittäistä yksilöiden yrittämistä, ei todellista uhraavaa joukkuepelaamista.

Tyhjyys siirtyi kentältä sisälleni ja sinnittelin kolme erää. Olin passiivinen katsoja, en pystynyt eläytymään. En tuntenut peliä.

Kävin eilen syvemmällä kuin kertaakaan tällä kaudella.
Tyhjää sisällä, tyhjää lähimmillä istumapaikoillani.
En ole vihainen, ainoastaan pikkaisen pettynyt. Olisin halunnut nähdä jäällä taistelevan turkoosin joukkueen, en tyhjyyttä.

Eniten tunnen tuskaa pelaajien puolesta. Kun rakastaa jotain, elää jollekin ja sitten siitä sammutetaan kipinä ennen aikojaan... se on julmaa. Se näyttää ja tuntuu tyhjyydeltä.

Ja kuitenkin, se on vain jääkiekkoa.


Paras paikka?

Eilen paikkani oli katsomo A5, rivi 18, paikka 121. Lipun hinta 27,50e toimituskuluineen.
Näkymä jäälle kun kuva on otettu suunnilleen kasvojen korkeudelta ja ilman zoomia:
Istuessani suoraan...
...ja hieman kääntyneenä, miten vietin koko ottelun.
Valitsin kokeiluun paikan, missä en ole koskaan aiemmin ollut: pitkän sivun ihan hyppyrimäkien puoleisen päädyn sekä ylimmän rivin. Olen joskus, vuosia sitten istunut suunnilleen täällä, mutta huomattavasti alempana. Silloin en pitänyt paikasta sillä näkyvyys toiseen päätyyn oli kehno kun vierustoverien päiden läpi ei vaan nähnyt mitään. Ylärivin nurkkapaikka on aivan seisomakatsomon naapurissa. Kun vieressä tai edessäni ei istunut ketään, niin näky lienee ollut varsin koominen kun istuskelin yksin kulmauksessani.

Paikasta ei jäänyt mikään huippufiilis, ei varsinkaan kolmannen erän tapahtumien takia. Otteluun oli jaettu lippuja koululaisille ja he kansoittivat seisomakatsomon. Kun pelitapahtumat eivät kiinnostaneet, alkoi muutama eturivin poika syljeskellä alemmas, sille samalle riville missä istuin. Ei osunut, mutta ei mennyt kaukaa ohi. Mikäli takanani ei olisi ollut poikien huoltajaa, joka jo ojensi heitä, olisin varmasti avautunut enemmän kuin eilen viitsin.

En tiedä olivatko pojat osa tuota koululaisryhmää, eikä heidän käytöksensä mustamaalannut minun silmissäni kaikkia Lahden koululaisia. Typerä temppu oli pelkästään heidän tekosiaan. En ymmärrä enkä hyväksy älytöntä katsomokäytöstä, onneksi junioreilla on vielä aikaa kasvaa aikuisiksi. Tosin ottelun jälkeisten kolikonheittojen perusteella älyttömyys voi iskeä vielä vanhemmallakin iällä. En nähnyt tätä toista tapausta enkä nyt rupea vatvomaan sitä sen enempää.

Katsomopaikkani plussat ja miinukset:
+ pehmeä penkki
+ nopea kulku käytävälle, palveluja suht lähellä
+ kotijoukkueen hyökkäyspääty kahdessa erässä
- liian kaukana, liian korkalla
- nurkka on terävä, ei kaareva kuten toisessa päädyssä
- penkissä joutuu istumaan vinossa
- nurkassa istuminen ei ole kivaa
- vieruspaikkojen ollessa täynnä näkyvyys toiseen päätyyn heikkenee

Pikatuomio: todellinen nurkkapaikka, ei kiitos enää uudelleen.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Ladalla kuolemaan halki Euroopan

Jari Järvelä: Särkyvää

Tällä kertaa valitsin luettavani puhtaasti kannen perusteella:
Kotona yritin useasti avata laatikkoa, repiä tuon "Särkyvää"-tarran pois ja työntää käteni arvoitukseen. Pettymyksekseni kirjan kannessa oli pelkästään kontaktimuovitetut paperit, ei kolmiulotteista puuhakivaa. Mutta kansien välistä löytyi kerrassaan mainio tarina:

Tyttö tarkastelee miestä vieressään Ladan ratissa. Paksu, hikinen, punoittava. Onkohan se humalassa?
Hyvät puolet: Se haisee hyttysmyrkyltä eikä hieltä.
Huonot puolet: Se haisee hyttysmyrkyltä.
Ladan sisällä pörräävä kärpänen ei piittaa hajusta, se pyörii immelmanneja, surisee ja pysähtelee vuoron perään tytön ja miehen käsivarrelle.
Kiva lemmikki sulla, tyttö sanoo.
Ei ole enää, mies sanoo. Oli undulaatti kun olin seitsemän.
Huonot puolet: Huumorintajuton.

Teemu on saanut tarpeekseen lapsuuden traumoista sekä murrosiän ikävistä muistoista. Ja ennen kaikkea Teemu on saanut tarpeekseen vaimostaan Helistä. Muistoista on jäljellä vain pahvilaatikko ja kulkupelinä isän vanha Lada, koko matkan kohti sopivan dramaattista itsemurhaa. Sitten Teemu ottaa kyytiin liftarin. Agnekselle on ihan sama minne ollaan menossa, mutta onko Agnekselle ihan sama että Teemu aikoo tappaa itsensä. Ja mitä tuumivat Teemun blogin lukijat, joille miehen viimeisten hetkien lukemisen sijaan tärkeämpää voi olla kodin tuholaisista riiteleminen...

Särkyvää on tarina päähän potkitusta ja väärin ymmärretystä miehestä, oudoista esineistä sekä kohtalon oikuista. Synkeästä aiheestaan huolimatta -tai kenties juuri sen takia- se on myös erittäin hauska kirja. Hymähdin tai naurahdin ääneen useamman kerran tätä lukiessani. Ja kirjan loppuratkaisun kohdalla meinasi käydä todellinen vahinko: äkillinen naurunpuuska kesken syömisen olisi voinut päättyä katastrofiin. Onneksi sylkäisin ruoat suustani kirjan ohi ja pöytäliinakin on tahroihin myötämielisesti suhtautuvaa vahakangasta. Enkä tukehtunut pullaani, tai mikälie voileipä se olikaan.

Särkyvään on saatu mahtumaan valtava määrä yksityiskohtia ja tarina kulkee kovaa vauhtia eteenpäin vaikka Ladasta menisi renkaat alta. Kirja on harkittu, huolellinen, toimiva, hauska, sekopäinen ja sympaattinenkin. Teemu ei ole mitenkään miellyttävä päähenkilö, sellainen turjake jota olisi helposti kiusannut koulussa edes yhden kerran. Onneksi turjakkeillakin on joku, joka kirjoittaa heidän puolestaan. Nyt se on Jari Järvelä.

Tämän luettuani harmitti vietävästi kun kirjan lukemiseen ei löytynyt sopivaa päivää jona olisin voinut keskittyä vain siihen. Olisin niin mielelläni niin mielelläni niin mielelläni lukenut tämän kerralla, kunnolla ahmien ja nautiskellen. Sen sijaan jouduin lukemaan tätä pätkissä useamman päivän ajan. No, aina voi ottaa uusintakierroksen... Särkyvää nimittäin on sellainen teos minkä kokisi mielellään uudelleen. Hetimiten. Lue sinäkin!


Kuittaan tällä seuraavat kohdat HelMet-kirjastojen lukuhaasteeseen:
20. Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella
47. Hauska kirja

Särkyvää on maaliskuun lukuvinkkini Lastukirjastoille. Tarkista kirjan saatavuus.

 ***
Lisäys 5.3.2015:  Lastukirjastoilla on tällä hetkellä häikkää Lahden kirjastojen verkkohaussa, joten linkki sinnepäin ei nyt toimi. Korjaan asian kun saan kirjastosta kuittauksen että homma pelittää. Särkyvän saatavuustiedot voi sillä välin kysyä suoraan kirjastosta. :)
Lisäys 13.3.2015. Kirjan saatavuushaku toimii nyt.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kirjallinen kiekkokierros: Kuopio

Marja-Sisko Aalto: Murha tuomiokapitulissa

Väki oli aloittanut virren. Ilmoita, Herra, sun kunnias, voimas. Vähän aamun tahmeutta oli laulussa, vaikka hyviä laulajia oli monta.
Äkkiä laulu keskeytyi ja naiset alkoivat kirkua. Alttaripöydän viereiseltä ikkunalta paksun verhon takaa tuli näkyviin käsi, sitten koko ihminen, joka tämähti alas parketille. Jäykkä ja elottoman oloinen. Mies oli ehkä seitsemänkymppinen, suorat housut ja kauluspaita, ylänappi auki eikä solmiota. Pikkutakki mytyssä. Tumma mies, hiukan harmaantunut, vahva tukka. Silmät auki.
- Onko se kuollut? Piispan sihteerin ääni värisi.
Osa aamuhartauteen kokoontuneista alkoi puhua pälpättää yhteen ääneen, osa seisoi sanattomana, Haukio tarttui mieheen ja käänsi kasvot esiin. Salakka ryntäsi avuksi.
- Ei kuulu tänne tämmöinen mies, hän sanoi.
Yllättäen löytynyt ruumis käynnistää Kuopiossa tutkimukset, jotka vievät pian kaupungin rajoja kauemmas. Konstaapeli Annette Savolainen ja hänen työparinsa Aatu Heiskanen huomaavat olevansa tekemissä niin kaupungin, koko Suomen kuin omankin menneisyytensä kanssa. Vaan ihan ensimmäiseksi pitäisi keksiä kuka tuomiokapitulista löydetty ruumis on...

Marja-Sisko Aalto kirjoittaa savolaisten poliisien edesottamuksista leppoisan jutustelevasti. Tekstiä lukiessa tuntui kuin olisi keskustellut kirjailijan kanssa tai kuunnellut hänen kertomustaan. Huumoriakin on mukana. Muuten Murha tuomikapitulissa vastasi sitä mitä odotin poliisitarinalta. En lue tällaista kovin usein, joten vertailukohtia ei ole tarjolla kovinkaan montaa. Viime vuonna lukemalleni Mustamäelle tämä ei kuitenkaan pärjännyt, vaikkei missään nimessä ollut huono kirja.

Leppoisan tyylin lisäksi tarinasta on annettava tunnustusta sen yllättävän kansainväliselle juonikuviolle, mikä pysyy uskottavissa rajoissa. Tarina on kuitenkin juoni- eikä henkilövetoinen, joten epäuskottava juoni olisi vesittänyt koko tarinan. Kirjassa on myös muutamia lukuja missä kerrotaan menneisyyden tapahtumia ja nämä pätkät tuovat mukavan lisän kertomukseen. Ihan kaikkea ei tarvitsekaan tuode esille poliisitutkimusten kautta.

Kerrankin kävi niin, että keksin arvoituksen ratkaisun tai oikeastaan sen kätköpaikan ennen poliiseja. Paikka oli vain niin itsestään selvä, sellainen mitä olisin käyttänyt itsekin. Ennenaikainen paljastus ei kuitenkin haitannut tarinan seuraamista loppuun asti.

Kuopio on minulle jonkin verran tuttu kaupunki. Murha tuomiokapitulissa ei kuitenkaan tuonut mieleen niitä katuja tai maisemia joita olen itsekin katsellut. Kirjan miljöökuvaus olikin aika niukkaa ja olisin toivonut siihen edes jonkin verran lisää panostusta. Ei tämäkään häirinnyt pahasti, sillä juoni ja tekstin yleisilme toimivat.


Tällä poliisitarinalla nappaan suorituksen Kiekkokaupunkien kirjakierros kaudella 2014-2015 -haasteeseen. KalPan peli yllätti ja sujui mukavasti, joten pisteitä tällä irtoaa kaksi kappaletta. Joukkue ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini -eikä toisaalta inhokkeihinkaan- mutta tämä kertomus jätti kuopiolaisesta kirjallisesta kiekosta lihamukiinmenevän kuvan. Ei pöllömpi peliesitys!