Kuin omaa tarinaa lukisi

Benita Heiskanen ja Hannu Salmi (toim.): Kiekkokansa

Huomasin viime vuoden keväällä Kiekkokansa-hankkeen, missä kyseltiin suomalaisten ajatuksia ja muistoja jääkiekosta, erityisesti maajoukkueesta ja sen kannustamisesta. Vastasin kyselyyn ja jäin sitten odottelemaan lopputulosta. Oletin kirjan keskittyvän pelkästään kiekkokansan ja maajoukkueen suhteeseen, mutta tässä on paljon muutakin, mikä oli suorastaan mukava yllätys. Pääpaino on toki 90-luvulla ja sitä tuoreemmissa tapahtumissa eli niissä vuosissa joiden aikana jääkiekosta tuli Suomen suosituin ja seuratuin urheilulaji. Tilannetta ei kuitenkaan olisi ilman mennyttä, joten kirja valottaa myös jääkiekon ja sen seuraamisen, selostamisen sekä fanittamisen historiaa ihan niistä ajoista lähtien kun laji saapui Suomeen.

Pidin erittäin paljon Kiekkokansa-kirjasta ja kuitenkin kävi niin, että nyt on vaikeaa saada aikaan järkeviä lauseita. On hankalaa yrittää selittää niitä perimmäisiä tuntoja ja tunteita mitä sisälläni on. Mitä on olla kiekkokansalainen? Sitä ei tarvitse koskaan selitellä itselleen. Toki meissäkin on eroja, enkä allekirjoita kaikkia kirjan tarinoita tai väittämiä kiekkokansalaisuudesta. Silti kirjan lukeminen toi mieleen juuri niitä muistoja, mitä olen vaalinut jo pitkään. Aloitin jääkiekon seuraamisen 1994 Leijonia kannustamalla. Viime vuosina vaakakuppi on kallistunut kotikaupungin seuralle, vaan en ole jättänyt maajoukkuetta. Kirjassa on todella paljon tuttua ja sen suurin anti kiekkokansalaiselle, minulle, on tapahtumien eläminen uudelleen.

Kirja ja eräs kiekkokansan edustaja.

Ja ne muut asiat ja teemat, ei parane unohtaa niitä. Ensinnäkin selostajat ja kisojen televisiointi, mikä keskittyy Mertarantaan. Keräilyharrastus ihan varhaisimmista kiekkokorteista 90-luvun buumiin ja sen hiipumiseen. Jääkiekon ja kulttuurin suhde on mielenkiintoinen luku, samoin kiekkomusiikille omistettu pätkä. Suurin osa leijonabiiseistä on toki tuttuja ja rakkaita, tai sitten hemmetin ärsyttäviä. Olin kuitenkin unohtanut -97 kotikisojen tunnusbiisin "mannaa mammonaa" taustoineen. Ja Kiekkokansa muistaa myös naiset, niin kaukalossa kuin sen äärelläkin. Piipahdetaan kirjassa myös Minskin MM-kisoissa.

Muutama harmillinen juttu tästä kirjasta löytyi: pari taittomokaa sekä asiavirhettä. Periaatteessa painetun kirjan pitäisi olla virheetön, mutta on ihan ymmärrettävää miten sokeaksi tarkinkin oikolukija voi tulla tekstille. Esimerkiksi Teemu-kirjassa on pikku virhe sivujen 64 ja 65 vaihteessa, ainakin ensimmäisessä painoksessa. Sen sijaan Kiekkokansan asiavirheet ovat aika uskomattomia, varsinkin kun kirja ammentaa voimansa Leijonien huippuhetkistä. Sivulla 81 on kuva Leijonien toisista voittojuhlista ja tekstin mukaan ollaan vuodessa 1995.

Se vaan on fakta, että Timo Jutila ja Mikko Koivu nostelivat aivan erinäköisiä pokaaleja, eikä niitä saa sekoittaa keskenään, ei edes vahingossa. Seuravalla sivulla on sitten toinen asiavirhe, mikä menee varmaan enemmän huolimattomuuden piikiin kun ykkönen on vaihtunut nollaan. Se toinen mestaruus kun ei tullut vielä vuonna 2001. Toisaalta taas, kyllä niitä asia- ja kirjoitusvirheitä sattuu myös allekirjoittaneelle ja paljon, joten annan mokat anteeksi. Muuten kirja on asiantunteva ja kirjailijat hallitsevat kiekkotermistön.

Kiekokansa on siis kattava katsaus ilmiöstä nimeltä jääkiekko, tosin moniin kirjan teemoihin olisi voinut syventyä enemmänkin. Mutta minulla onkin pohjaton lukunälkä kirjoille, ja nykyään myös kiekkokirjoille. Mielellään lukisin tälle myös jatko-osan, sellaisen mikä keskittyy liigaseuroihin. Ja kun pääsin vauhtiin, niin jääkiekkoon jotenkin liittyvä fiktiivinen teos olisi myös kiva. Mieluiten loistava sellainen, sillä yhden vähemmän hyvän olen jo lukenut.

Kiekkokansa sopiikin erityisesti jääkiekon ystäville, mutta myös niille jotka vielä ihmettelevät mikä lajissa kiehtoo. Silloin lukemiseen tarvitaan edes jonkinasteinen kiinnostus ilmiötä kohtaan, halu löytää vastaus kysymykseen "Miksi joku seuraa jääkiekkoa?".

Siksi joka toukokuussa, kun kevätaurinko vihdoinkin lämmittää pitkän pimeän talven jälkeen Suomessa, puolet kansakunnasta istuu sisällä televisioiden ääressä. Ja siksi tuhanet urheiluturistit viettävät aikaistettua kesälomaa jossakin Euroopan jääkiekokaupungin vieraassa paikassa, vieraitten ihmisten kanssa, mutta tuntevat olevansa koleassa jäähallissa kuin kotonaan.

***

Kiekokansa-kirja sekä keväiset ensimmäisen maailmanmestaruuden muistelot toivat alun perin kiekkovapaaksi kuvittelemaani kesään rutkasti nostalgisia fiiliksiä sekä kaipausta syksyyn. Haluankin nyt kertoa oman versioni tästä tarinasta, eli sen miten minusta tuli kiekkofani. "Lätkässä lätkään"-juttusarja alkaa Pähkinäkukkulalla jossain kohtaa heinäkuuta ja päättyy ennen kuin syksyllä päästään taas tositoimiin.