Lätkässä lätkään, osa 7

Toinen maailmanmestaruus

Kevättalvella 2011 päätimme lähteä työporukalla viikonloppureissuun. Halusimme ulkomaille eikä perinteinen risteily Tallinnaan houkuttanut, joten asiaa pohdittuamme hyppäsimme työpäivän jälkeen junaan ja itärajan yli Pietariin. Ajankohdaksi valikoitui toukokuun 13.-15. sillä silloin ei ollut vappu tai äitienpäivä eikä kenelläkään vielä kesälomaa.

Hoksasin aivan liian myöhään, että silloin oli jääkiekon MM-kisojen finaaliviikonloppu. Siinä vaiheessa ei ollut tehtävissä mitään, eikä matkasuunnitelmaa voinut enää muuttaa. Onneksi kiekkojumalat olivat puolellamme ja näimme livenä ratkaisevat Leijonien matsit.

Allegro on äärimmäisen kätevä tapa matkustaa Pietariin: se on nopea, menee suoraan kaupunkiin asti ja rajamuodollisuudet hoituvat junassa. Lisäksi Lahdesta on lyhyempi matka määränpäähän kuin Helsingistä, eikä junalla tarvitse koukata lentokentän tai sataman kautta päästäkseen ulkomaille. Ehdimme illalla perille sopivasti ennen Suomen ja Venäjän ottelua. Hotelliin kirjautumisen jälkeen jäi vielä aikaa piipahtaa venäläisessä pikaruokalassa ja kulman takaa löytyi myös pikkupurtavaa sekä kisajuomaa.

Syö Venäjällä Teremokissa, takaan että ihastut tai vihastut.

Sitten linnoittauduimme koko kööri yhteen huoneeseen katsomaan peliä. Oikea kanava aiheutti ensin pientä hämminkiä. Meillä oli auki Venäjän pääkanava numero kaksi, sillä ruudun alareunassa tikitti kello ottelun alkuun. Samalla näytettiin jonkinlaista keskusteluohjelmaa, tai jos se oli matsin ennakkostudio niin se oli tylsin koskaan näkemäni ennakkostudio. Kello kului nolliin, mutta peli ei alkanutkaan. Seuraavaksi iski pieni paniikki. Kun koko kanavalista oli kelattu läpi ja ruudussa oli vihdoin kanava yksi, saatiin myös matsi näkyviin. Mikä sitten oli tuo venäläinen logiikka näyttää jonkinsortin ennakkoa -tai ainakin kelloa- eri kanavalla kuin matsia, se ei selvinnyt koskaan. Sillä hetkellä olimme vain tyytyväisiä kun peli oli vielä 0-0.

Ottelusta ei tietenkään voi puhua ilman Granlundin ilmaveiviä. Joskus tuntuu, ettei matsissa muita maaleja edes tehty, vaikka niitä iskettiin sen jälkeen kaksi kappaletta. Mutta onhan se aivan hemmetin hieno maali ja jopa Mikke itse myönsi että niin on kun asiaa oli tentattu häneltä tarpeeksi monta kertaa. Hotellin TV oli sen verran pieni etten hoksannut heti mitä tapahtui, hidastuksista vasta.

Siinä maalissa osui kohdilleen aivan kaikki. Ensinnäkin se on käsittämättömän upea suoritus. Toisekseen sen teki jääkiekon ihmelapsi Granlund, jolta sellaista voisi odottaa. Kolmanneksi maalin tekohetki osui nappiin. Ja neljäntenä elementtinä on Mertarannan selostus. Olen nähnyt maalin niin monta kertaa Youtubesta että osaan sen selostuksineen lähestulkoon ulkoa ja olen myös unohtanut etten ole nähnyt sitä livenä. Siis Mertarannan selostuksella.

Venäläinen selostaja ei maalia paljoa hehkuttanut ja vaikka olisikin tehnyt niin, ei se olisi kuulunut mölinän yli. Huusimme ottelun ajan ja varsinkin Suomen maaleille kuin hyeenat. Jokainen pienikin peliin kuulumaton ääni, varsinkin käytävältä, sai säpsähtämään ja pelkäämään että oven takana on joku Sergei ja meidät heitetään ulos hotellista. Ei onneksi heitetty. Hotellin aulassa oli onneksi nettipiste mistä katsoimme ilmaveivin uusintana. Muutamaan kertaan.

Venäläinen kiekkolähetys.

Lauantaina oli koko päivä aikaa tutustua kaupunkiin. Suurin osa seurueesta vietti monta tuntia Eremitaasissa. Ja tottakai siellä shoppailtiin, katseltiin muuten vain venäläistä elämänmenoa ja muutamat myös kävivät jokiristeilyllä. Illalla söimme yhdessä hyvin ja sitkeimmät seurasivat loppuun asti Euroviisujen finaalin.

Jos et ole vielä käynyt Pietarissa tai Venäjällä, niin tee se jonain päivänä. Kyrillisten kirjainten osaaminen on plussaa, samoin jokunen venäjän fraasi auttaa matkalaista eteenpäin. Kävin Pietarissa ensimmäisen kerran syksyllä 2008 ja sen jälkeen joillekin metroasemille oli ilmestynyt englanninkielisiä kylttejä: asemien nimiä sekä hinnat lippuluukun viereen. Monesta ravintolasta, ainakin isommista ja kansainvälisistä ketjuista, sai myös englanninkielisen listan.

Venäjä maana herättää varmasti monenmoisia tunteita, enkä ota niihin nyt sen enempää kantaa. Joka tapauksessa matkailu avartaa aina ja jokainen päättää itse minne matkustaa. En ole käynyt Venäjällä tuon kevään 2011 jälkeen, mutta aina kun olen ollut siellä niin reissut ovat menneet hyvin. Viime kevään Pähkinäkkulan aprillipilassa muuten on ihan oikeita matkakuviani Siperiasta, tosin jo vuodelta 2006 ja teksti on laadittu vahvalla värikynällä.

Eremitaasi.

Sunnuntaina oli vielä hetki aikaa ostoksiin ennen rautatieasemalle siirtymistä. Reissu oli mennyt mainiosti ja oli mukava päästä takaisin kotiin seuraamaan kiekkofinaalia. Sinä viikonloppuna Pietarista oli tulossa hieman enemmän porukkaa, joten VR oli järjestänyt ylimääräisen junavuoron Allegron lisäksi. Meidän paluukyytinä toimi Sibelius-juna, jonka matka kesti viisi ja puoli tuntia, kun meno Allegrolla oli ollut vain vajaa kolme tuntia.

Olimme perillä Lahdessa iltakahdeksan aikaan ja silloin (vasta) alkoi tapahtua: kaksi henkilöä jäi junaan kun se jatkoi matkaa kohti Helsinkiä.  Pakko tarkentaa, ettei venäläisellä "nilkkatulehduksella" tai vastaavalla ollut mitään tekemistä episodin kanssa. Juna vain lähti liikkeelle liian aikaisin eivätkä he ehtineet siitä ulos. Kurjin juttu tässä oli se, ettei juna pysähtynyt ennen Tikkurilaa ja he pääsivät takaisin Lahteen heitettyään lenkin sitä kautta ja matsista jäi näkemättä ensimmäinen erä.

Mutta se finaali... Kiiruhdin asemalta kotiin ja linnoittauduin loppuillaksi TV:n ääreen, evääksi vedin ainakin venäläisiä konvehteja.

Toisin kuin kuusitoista vuotta aiemmin, en kohdistanut kevään 2011 kisoihin kultaodotuksia. Tietenkin joka keväänä oli mahdollisuus ottaa mitali ja mestaruuskin, ei siinä mitään. Vuosien aikana vain oli hävitty niin monta finaalia tai pudottu jo aiemmassa vaiheessa, että odotukset olivat realistiset. Unelma toisesta mestaruudesta oli kuitenkin vahvasti elossa ja nyt se oli lähempänä kuin pitkään aikaan.

Ja vihdoin unelmasta tuli totta.

Leijonaperhe sai uudet sankarit ja voittobiisin. Torilla tavattiin edelleen, useamman kerran. Juhlinta riistäytyi hieman käsistä ja otsikoita riitti useammaksi päiväksi. Uusi sukupolvi pääsi juhlimaan kultaa ja iloitsemaan mestaruudesta. Suomi ei elänyt enää lamaa, mutta peruspessimistinen kansakunta kyllä osasi kääntää tilanteen sen hetkisen kiekkohistorian kaikkien aikojen voitoksi. Ne muut voitot ja mitalijuhlat unohtuivat ainakin hetkeksi.

Ottelussa oli kieltämättä, jälleen, sankaritarinan ainekset. Ja mikä mukavaa, se oli myös tietyllä tapaa jännittävämpi kuin vuoden 1995 finaali. Silloin päätöserään mentiin selvässä johdossa, nyt tasatilanteessa 1-1. Ote oli kuitenkin Leijonilla, kiitos Jarkko Immosen viime sekuntien tasoituksen. Ruotsin tuntien kolmannessa erässä saattoi tapahtua mitä vain...

...mutta kuka ihan rehellisesti voi sanoa, että odotti tosissaan 1-6 lukemia? Jännittävä ja tasainen peli on tiettyyn pisteeseen asti parasta mahdollista kiekkoviihdettä. Sen ohi menee vain Ruotsin kaataminen finaalissa murskalukemin. Ottelu ratkesi hyvissä ajoin ennen loppusummeria ja samalla päästettiin irti ne kaikki vuosikausien patoumat ja pettymykset. Tuuletin maaleja sekopäisenä ja riemuitsin. Oli ihanaa elää se hetki alusta loppuun.

Maanantaina nautin vapaapävästä. En ollut ennakoinut kultajuhlia, vaan halusin jatkaa viikonloppua vielä reissun jälkeen. Nyt lomalle tuli muutakin käyttöä.


Seuraavassakin osassa pelataan kullasta!
Edellinen osa: Kun Stanley Cup saapui Lahteen