Uneksin saaresta yhä.
Joskus lähestyn sitä veden poikki, mutta useammin ilmasta, kuin lintu, suuri tuuli siipieni alla. Rannat kohoavat unen horisontissa sateenvärisinä, ja niiden vaiteliaassa kehässä rakennukset: kanaalien reunoille kasvaneet talot, mustemestarien pajat, matalakattoiset tavernat. Sanojen Talo katselee sisäänpäin korkeiden muurien takana. Sokkeloiksi sidotut langat juoksevat Seittien Talosta kaikkiin suuntiin, ja ilmagondolit ovat seisahtuneet vaijereihinsa, kuolleet painot katujen yllä.
Saaren keskellä seisoo Torni, sileä ja soikea. Kiviaurinko hehkuu sen huipulla harmaata valoa, levittää teräviä sädesormiaan. Ikkunoissa välkkyvät tulet kuin kalan suomut. Kaikkialla ympärillä on merta, eikä ilma kannattele minua kauempaa. Suuntaan Tornia kohti.
Tarina sai minusta varsin napakan otteen langoillaan.
Ja kuitenkin kirjasta on yllättävän vaikea kertoa jotain. Ensinnäkin haluan pitää juonen piilossa heiltä, jotka eivät sitä ole lukeneet. Sitten haluan pitää tarinan itselläni. Hassua, miten joskus tekee mieli huutaa kovaan ääneen ja suorastaan tyrkyttää kiehtovaa tarinaa jokaiselle lukemaan kykenevälle. Nyt haluan omistaa. Se, mitä lukiessa tapahtui, on minun ja kenties korkeintaan kirjailijan välinen juttu. Eikä se kirjailijakaan pääse ajatuksiini, ei suoraan, ainoastaan työnsä kautta. Kirja jää väliimme. Ehkä parempi niin.
Pidin eniten Kudottujen kujien kaupungin kujista. Niillä olisi voinut viettää enemmänkin aikaa. Kirjan kansikuva on onnistunut ja kuvastaa hyvin tunnelmiani. Vaikka tarinassa (muistaakseni) paistoi välillä aurinko, niin oma taivaani oli aina harmaa. Ehkä se johtui pienestä uhasta päähenkilöiden kintereillä tai saaren sisuksia jäytävästä salaisuudesta. Pidin jo entuudestaan Itärannan kirjoitustyylistä ja se tukee kauniisti tarinaa.
Lopussa olisin halunnut kuulla vähemmän selitystä taustoista. Nyt se vei tilaa kirjan henkilöiltä ja minulta, en pystynyt jännittämään heidän kohtaloaan niin intensiivisesti kuin halusin. Minä kun todella pidin heistä. Toinen juttu, mikä sekoitti kuteeni lankoja, oli lukujen välissä etenevä kertomus. Ainakin tällä ensimmäisellä lukukerralla se jäi vielä solmimatta valmiiksi. Vaan eipä tuo erilainen lanka haitannut valmista teosta.
Tartuthan Kudottujen kujien kaupunkiin. Sukella arvoitukseen ja tulvivan saaren salatuille käytäville sekä kujille. Tapaa minulle jo tutut henkilöt. Elä hetki jossain muualla...
Suosittelen!
PS: Olethan jo lukenut Itärannan esikoisen Teemestarin kirjan?
Juu, molemmat luettu ja vaikututtu perusteellisesti! Itäranta on Suomen johtavia kirjailijoita tällä hetkellä. On suuri vahinko, jos hän jää jotenkin marginaaliin. Sitä vähän pelkään. Lukeva yleisö voi vain hävitä, jollei tartu Teemestariin ja tähän.
VastaaPoistaHaa, nyt en yllättynyt! :D Ymmärtääkseni Itärannalla menee varsin hyvin ulkomailla, joten ei kai niiksen jos tunnnettavuus täällä jää pienemmäksi. Vaikka olise se sääli.
Poista