Pensselille töitä

Anne Leinonen: Viivamaalari

Muutama kuukausi sitten sain Twitterissä suosituksen ja haasteen lukea jokin Anne Leinosen kirjoittama kirja. Luen mielelläni (kotimaista) scifiä ja fantasiaa ja olin törmännyt kirjailijan nimeen useammankin kerran, joten otin haasteen mielelläni vastaan. Tutkailin etukäteen jonkin verran Leinosen tuotantoa ja taisin valita sieltä yhden tai kaksi suosikkia. Lainasin kuitenkin Viivamaalarin, sillä se löytyi sillä hetkellä kirjastosta. Halusin myös hoitaa haastevelvollisuuteni pois alta vielä tämän vuoden puolella.

Ilman haastetta olisin tuskin lukenut Viivamaalaria, en ainakaan lähiaikoina. Se on sääli, sillä kirja on hämmentävän mukavaa luettavaa.

Vilkuilen vielä vaahteraa, kun loikin kadun yli ja kompastun kivetyksen reunaan. Vältän juuri ja juuri lyömästä leukaani asfalttiin, käsi nirhautuu irtokivissä. Nenäni edessä kadun pinnassa kulkee noin viiden senttimetrin levyinen valkea viiva, ehkä haalistunut suojatien merkki. Jälki etenee kadun poikki viistosti niin kuin maalauskärry olisi juuri sillä kohdalla päättänyt vaihtaa kaistaa. Nousen seisomaan, karistelen hiekanjyviä irti housuistani. Viiva jatkaa päättäväisesti matkaa tien reunan yli jalkakäytävälle, ja siitäkin linjakkaasti eteenpäin. Otan askeleen, sitten toisen, ja ajaudun seuraamaan jälkeä. Se kiertää talomme sisäpihan puolelta, etelästä. Toisessa suunnassa viiva taas kaartaa kohti vaurioitunutta kerrostaloa.
Nyt yhdistän viivan eilen näkemääni naiseen. Hän siis kuitenkin oli maalauspuuhissa kävellessään pihamaamme halki. Asfaltin koskemattomuuden rikkova juova on maalattu käsin, paksulla pensselillä, ja siksi se välillä heikkenee ja kapenee.

Viivamaalarin päähenkilö on lukijalle nimettömäksi jäävä nainen. Hänen aamunsa alkaa kummallisesti kun pihalla oleva vaahteraa katoaa. Pian selviää, ettei vaahteran katoaminen suinkaan ole ainoa outo asia naisen elämässä, ei nyt, ei menneisyydessä eikä tulevassakaan. Tutunoloinen maailma kun ei ole se missä elämme... Vitsiltä kuulostava toimi käsitetaiteilijana saa aivan uuden käänteen kun nainen päättää seurata pihapiiriin ilmestynyttä viivaa ja etsiä sen maalanneen naisen. Samalle lukija pääsee mielikuvitusmatkalle ratkomaan arvoituksia.

Kirja antaa lukijalle aika paljon uusia outouksia ennen kuin se kertoo mitä kaikkea on niiden taustalla. Olen siinä mielessä kärsimätön lukija, että haluan aina jotain uutta ja tarinan on edettävä jouhevasti tai muuten kyllästyn helposti. Viivamaalari ei etene hengästyttävää vauhtia, mutta siinä on tarpeeksi käänteitä ja kiinnostukseni pysyi korkealla tarinan loppuun asti. Juonikuvio on tuttu ja genressä moneen kertaan käytetty, vaan eipä tuo haittaa yhtään. Anne Leinonen on tehnyt mystistä viivaa maalaavasta naisesta ja hänen seuralaisestaan onnistuneen tarinan.

Viivamaalarin loppuratkaisu tulee ehkä hieman puskista, vaikka sitä on pohjustettu pitkin matkaa. Suhtauduin siihen ensin jopa epäillen, hyväksyin käänteen kuitenkin nopeasti ja jännitin sitten miten käy. Osa hämmennyksestä johtuu varmaan kirjan hyllyluokituksesta. Muistaakseni otin sen fantasiapuolelta (ja kirjastotarran luokitus myös viittaa siihen) mutta loppuratkaisu on ehkä enemmän scifiä. Eipä sillä väliä, noin niinkuin loppupelissä, kunhan vain ihmettelin....

Suosittelen Viivamaalaria heille, jotka uskaltavat ihmetellä pihapuita sekä lähteä välittömästi oudon henkilön matkaan kun siihen on tilaisuus.


Viivamaalari on vuoden viimeinen lukuvinkkini lastukirjastoille. Tarkista kirjan saatavuus.