lauantai 20. helmikuuta 2016

Muutama sana kaukalourpoilusta

Kauden alla Lahen Turkoosin kannattajapäivänä Pelicansin päävalmentaja Petri Matikainen pyysi antamaan palautetta. Tässä sitä on. Oma henkilökohtainen näkemykseni, ei Lahen Turkoosin virallinen kanta. Puhun myös suoraan, sillä olen pitänyt valmennusjohdon tavasta ilmaista asioita kiemurtelematta.

Eilen moni katsoja jätti Pelicansin ja SaiPan kohtaamisen kesken jo toisen erän jälkeen tai poistui kolmannessa hyvissä ajoin ennen päätössummeria. Jään aina pelin loppuun, oli taululla sitten kuinka rumat lukemat tahansa. Haluan nähdä tapahtuuko viimeisillä minuuteilla mitään mielenkiintoista ja kannustaa omaa joukkuetta hävitynkin matsin jälkeen. Eilen viimeiset neljä minuuttia näyttivät mitä tapahtuu kun kontrolli katoaa täysin. Pelicans otti kaksi viiden minuutin jäähyä pelirangaistuksilla ja kakkosen käytösrangaistuksella. Takkiin tuli murskalukemin 2-9.

Kättelyn aikana jäin tottumuksesta paikoilleni, aikomuksena taputtaa joukkueelleni kun he poistuvat pukukoppiin. Parin selkärangasta tulleen läpsähdyksen jälkeen jätin homman sikseen. Ei ollut mitään syytä taputtaa ja sen ymmärsivät pelaajatkin. Ei tuttuja eleitä kannattajille, katseet suoraan kaukalon ovelle ja nopeasti ulos. Tavallisen (murska)tappion jälkeen on suhteellisen helppoa suunnata fokus kohti seuraavaa matsia ja unohtaa mennyt. Eilinen esitys sen sijaan ei nollautunut edes yöunilla.

Kaukalossa pitää taistella, sinne ei mennä häviämään ja kovaakin saa pelata. Mutta pitää olla reilu, kunnioittaa vastustajaa ja niellä tappio kun sellainen tulee vastaan jo hyvissä ajoin ennen loppusummeria. En seuraa jääkiekkoa nähdäkseni pelaajien loukkaantuvan kaukalossa, en varsinkaan tahallisen ajojahdin seurauksena. Sillä kun kaksi pelaajaa taklaa tarpeettoman kovaa ja holtittomasti ja kolmas törmäilee kaukalossa kaikkeen mihin osuu, on ainakin minulle turha väittää että koko tapahtumaketju oli puhdas vahinko.
Toisen erän lopulla ottelu oli jo ohi.
Kuka sitten mahdollisesti käskytti ja ketä? Aivan sama, sillä lopputulos merkitsee enemmän. Minulle joukkue on joukkue ja tekee asiat yhdessä. Jos valmennus käskyttää, onko pelaajan aivan pakko totella? Ei ole, hän tekee valintansa kaukalossa. Tai jos pelaajat tekevät jotain pelisuunnitelman vastaista, on valmennuksen asia korjata tilanne. Joku tekee aina valinnan suuntaan tai toiseen, kaukalossa tai penkin takana. Lopputulos kuitenkin heijastuu koko joukkueeseen vaikka mahdolliset rangaistukset kärsivät lähes aina yksilöt. Voidaan kyllä joukkuettakin sakottaa ja rangaista.

Tällä kaudella Liigassa on ollut harmillisen paljon kurinpidon käsittelyyn edenneitä tilanteita. Joku tilastonikkari osaisi kyllä vastata nopeasti kuinka monta tapausta on ollut yhteensä ja mikä on suhde vaikkapa pariin viime kauteen verrattuna. Omalle joukkueelle niitä tilanteita on tullut paljon, kokonaisuuskin on huolestuttava. Kyseessä on kuitenkin pelaajien turvallisuus. En nyt kuitenkaan puutu enempää koko Liigan tilanteeseen, pysytään Pelicansissa.

Joukkue oli edellisen kerran isosti otsikoissa kaukalon nurjempien tapahtumien vuoksi hopeakaudella. Ottelussa HIFK:ta vastaan uusittiin Liigan yhden ottelun jäähyennätys kun viimeistä minuuttia pelattiin arviolta puolisin tuntia. Silloin tilanne oli kuitenkin aivan toinen: molemmat joukkueet olivat mukana. Tapahtumaketjun aloitti yksi taklaus, sitä seurasi spontaani nujakka ja pari aloituksista alkanutta joukkotappelua. Näihin laitettiin jäälle joukkueiden suurimmat pelaajat jotka sitten yhteistuumin repivät toisiaan paidasta, painivat ja vaihtoivat nyrkiniskuja. Jokainen noihin osallistunut pelaaja aivan varmasti tiesi mitä oli tekemässä. Ketään ei tarvinnut taluttaa pois kaukalosta, eikä kukaan tarvinnut tikkejä. Jääpussia mustelmiin korkeintaan. Että siinä mielessä tapahtunut sai liikaa huomiota nimen omaan kaukaloväkivallan takia. Eipä se fiksua ollut tai mitenkään esimerkillistä, mutta asia oli helppo unohtaa ja hyvin sujuneet peliesityksetkin auttoivat siinä.

Eilinen taas oli yksipuolinen ajojahti ja siinä sattui vastustajaan. En minä sellaista halua nähdä enää milloinkaan. Pelaajia ajaa kaukaloon intohimo ja rakkaus lajiin, sen pitäisi riittää.


Entä mitä seuraavaksi? Miten päivä, elämä ja jääkiekko tästä jatkuvat?

En polta raitahuivia tai fanipaitaani. En heitä kausikorttia lumihankeen. Enkä julista jääväni pelipäivänä kotiin. Eilen ei tapahtunut mitään mikä saisi minut pukeutumaan johonkin muuhun väriin kuin turkoosiin. Kannattajuudesta luopuminen ei ole yhdestä lapasista lähteneen ottelun arvoista. En hyväksy tapahtunutta, mutta en myöskään hylkää joukkuetta. Olemme kulkeneet yhdessä pitkän matkan ja yhdessä kuljemme jatkossakin. Se on syvällä sydämessä.

Joukkueen tiloissa on suuri huoneentaulu mihin on listattu Pelicansin säännöt ja arvot. Toivottavasti koko joukkue valmennusjohtoa myöten kävi sen edessä eilen tai viimeistään tänään ennen lähtöä Kouvolaan. Tämän hetken tärkein pointti on kirjoitettu vasempaan alakulmaan. Siinä muistutetaan mitä tapahtui. Se on myös mahdollisuus oppia ja ryhdistäytyä. Käyttäkää se mahdollisuus jo tänään KooKoota vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.